Yrttiuutteen valmistaminen
Yrttiuute eli tinktuura valmistetaan
sekoittamalla kirkkaaseen lasipurkkiin maustamatonta viinaa
(vodka sopii erinomaisesti). Yrttien vaikuttavat aineet liukenevat
alkoholiin paremmin kuin veteen. Alkoholiprosentin on oltava
45-60 prosentin haarukassa. Valmista yrttiuutetta on tarkoitus
ottaa lusikallinen tai lisätä esimerkiksi teehen.
Yrttiuutteen valmistaminen ei siis toimi tekosyynä juopotella
puoli pulloa chilimaustettua vodkaa, sillä se tekee (ainakin
seuraavana aamuna) olon entistä kipeämmäksi.
Esimerkkejä aineksista:
- väinönputkenjuuri ja lehti
- katajankuori, neulaset ja marjat
- kanelitanko
- inkivääri
- kotimaisia luonnonkasveja rohdostarpeen
mukaan (tutustu aina rohdoskasvien käyttötarkoituksiin
ja vaikuttaviin aineksiin ennalta kunnolla ja ota huomioon
mahdolliset allergiat)

Valmistaminen
- 1 osa tuoretta yrttiä (hieman vähemmän
kuivattua juurta tai kasvia)
- 3 osaa alkoholi
Sekoita ainekset hyvin keskenään.
Anna olla kaksi viikkoa esimerkiksi auringonvalossa ikkunalaudalla.
Sekoittele silloin tällöin purkkia ravistelemalla.
Valmis purkki kaadetaan siivilän tai froteekankaan läpi
niin, että kasvinosat siivilöityvät pois. Pullon
annetaan laskeutua päivän pari ja sitten uutos kaadetaan
varovasti pulloihin.
Väinönputki
Ruoansulatuksen parantaminen, krampit ja kouristukset, nesteenpoisto,
keuhko-ongelmat, hengitystietulehdukset, miestenvaivat, yskä,
kihti, reuma, sappivaivat, hermostuneisuus
Kataja
Nesteenpoisto, virtsatietulehdukset, munuaistulehdukset, ruokahalun
lisääminen, c-vitamiini nuorista versoista. Älä
käytä katajaa yli kahta viikkoa. Munuaisvikaisena,
raskaana tai raskautta yritettäessä ei saa käyttää
ollenkaan.
Kaneli
verensokerin ja kolesterolin alentaminen, ripuli, pahoinvointi,
ruoansulatushäiriöt, vilustuminen, seksuaalisuus
Inkivääri
tehokas flunssankarkoittaja, puhdistava, ruoansulatuksen edistäminen,
nivelten hyvinvointi, kivunlievitys. Älä käytä
raskaana tai imettäessä.
Ohjeita ja yrttien rohdosvaikutuksia:
www.yrttitarha.com
Virpi Raipala-Cormier: Luontoäidin
kotiapteekki
Thuleia
Teksti on alunperin jaettu
opetusmonisteina Lehto ry:n yrttiuutetyöpajassa Turussa
26.10.2007
|