Monikäyttöinen väinönputki

Väinönputki kantaa nimessään kaikuja Väinämöisestä, joka kertoo osaltaan sen voimasta. Uskon tuon suomalaisen nimen tulleen hiukan samalla tavalla kuin latinankielisenkin; Angelica archangelica viittaa arkkienkeliin, sillä vanha taru kertoo itse arkkienkeli Gabrielin paljastaneen kasvin salaisuudet ilmestyessään norjalaiselle munkille. Kasvi on yksi monipuolisimmista yrteistä ja toimii monella tasolla aina lemmenyrtistä yskänrohdoksi.

Historian havinaa

Väinönputkesta löytyy ensimmäinen maininta Henrik Harpestrengin yrttirohtokirjasta Liber Herbarum 1200-luvulta. Tietoa kasvista levittivät kirjailijalle luultavasti norjalaiset munkit, jotka jakoivat retkillään kasvin siemeniä muualle eurooppaan. Harperstreng selitti kasvista olevan apua noituuteen ja manauksiin, kun sitä muistaa kuljettaa mukanaan. Se auttoi kirjoittajan mukaan myös vihaisen koiran puremaan, kihtiin ja rintatautiin.

Kasvin arvokkaimpana osana pidettiin juurta, jota käytettiin ruttolääkkeenä ja sen voimaa kehuttiin Milanon ruttoepidemian hoidossa 1510. Juurilla hoidettiin myös espanjantautia, minkä vuoksi juurilla oli kova menekki Norjasta muualle eurooppaan.
Juurista ja siemenistä saatua eteeristä öljyä leivottiin apteekeissa pikkuleippin, joita syötiin ravinnoksi ennaltaehkäisemään ruttoa.

Ruttolääkkeenä käyttöä Culpepper puolestaan perusteli sillä, että väinönputki kuuluu auringon kasveihin ja kasvaa leijonan tähtimerkissä. Hän neuvoi sitä myös verenmyrkytyksiin ja osasipa aavistaa sen vaikuttavan piristävästi sukupuoliviettiin. Väinönputki on ollut tärkeä ruoka-aine viikingeille ja saamelaisille, sillä se sisältää runsaasti c-vitamiinia, mikä on ollut tuiki tärkeää köyhän ravinnon lisänä. Esimerkiksi lopputalvesta ainoata ruokaa oli usein suolattu tai kuivattu muona, minkä sekaan tuoreen väinönputken versot ja lehdet toivat piristävää vaihtelua. Kasvin juurta käytettiin myös leipäjauhojen jatkeena.

Viikinkien seilatessa merillä kasvi levisi Fär-saarille, Islantiin ja Orkney-saarille, jossa on vieläkin tapana tarjota sitä kuivatun kalan ja lihan kanssa, sekä tietysti arvostetussa muodossa viinana. Väinönputkella maustetaan liköörejä ja viinoja nykyäänkin ja se on Benediktiiniliköörin tärkein mauste. Kasvia käytettiin ennen paljolti samaan tapaan kuin selleriä. Varret kuorittiin ja syötiin sellaisenaan. Juuria oli tapana pureskella kuin purutupakkaa tai polttaa kuivattuna piipussa. Vanha tapa on myös lisätä väinönputken lehtiä kahvin sekaan.


Paha lääke on tehokas lääke...

Se kertonee väinönputken voimakkaasta aromista jotakin, että aina kun valmistan jollekin tutulleni yrttikeitettä lääkkeeksi, niin huomaan toisen haistelevan epäluuloisesti mukia ja utelevan kärsivä ilme kasvoillaan onko siinä väinönputkea. Noh, väiskin maku on vahva ja omaperäinen, mutta ei lainkaan niin kitkerä kuin kuori- ja juurikeitteissä yleensä. Itse käytän väinönputken lehteä teeksi keitettynä ja yleensä muiden yrttien kera.

Mihin väinönputkesta sitten on apua? Se tepsii väsymykseen ja toisaalta sitä on käytetty unettomuuden hoitoon, ruokahaluttomuuteen ja ruoansulatusvaivoihin, mahakatarriin, pohjukkaissuolentulehduksiin, ilmavaivoihin, tehokkaasti yskään, hengitystietulehduksiin, liikahappoisuuteen, reumaan, kihtiin, sappivaivoihin, hermostuneisuuteen, laukaisee lihaskouristuksia, lisää mahanesteen ja haiman entsyymien eritystä. Ulkoisesti se estää bakteerien kasvua ja siitä voidaan tehdä kylpyjä ja hauteita. Väinönputki saattaa aiheuttaa suurina annoksina valoherkkyyttä, eli silloin kannattaa välttää auringonottoa ja solariumia.

Maagiselle puolelle kurkatessa selviää väinönputken olevan Venuksen suojeluksessa ja liittyvän tulen elementtiin. Se tuo kasvupaikalleen suojaa ja turvaa ja suitsukkeenakin toimii kun tarvitaan suojaa tai karkoitusta. Väinönputkea voi ripotella talon ympärille tai sisälle taloon ja sen neljään nurkkaan suojaamaan pahalta. Kylpyveteen ripautettuna se poistaa kirouksia ja kaikkia loitsuja, jotka on tehty vahingoittamistarkoituksessa. Se on myös monipuolinen parantaja ja palavien lehtien savu saattaa tuottaa näkyjä.

Siemenistä kasviksi

Väinönputki on sarjakukkainen kasvi. Se kasvaa parimetriseksi ja viihtyy kosteilla ja puolivarjoisilla paikoilla. Lapista sitä löytyy paikoin runsaastikin luonnonvaraisena, mutta kasvi on rauhoitettu Oulun alapuolella. Kasvin runkona on vankka putki, josta on Venäjältä tehty muun muassa huiluja. Kasvissa on kolmiomaiset, kahteen tai kolmeen kertaan parilehtiset kiiltävät lehdet. Kukinnot ovat runsaat, vaalean vihertävät tai kellertävät ja hattaramaiset. Kasvi tuoksuu voimakkaan aromaattisesti.

Väinönputken siemeniä voi olla joskus hankala saada ja niiden ongelma on huono itävyys. Kannattaakin ehkä hankkia jostakin kasvin taimia ja istuttaa niitä. Kerran kasvupaikalle juurtuneena kasvi jumii siihen yleensä hyvin ja kasvaa pari-kolmevuotiaaksi. Se onnistuu yleensä levittämään itse itseään jatkossa, ja siemenistä ei tarvitse huolehtia joka vuosi. Siemenistä istutettuja kasveja täytyy harventaa ja toimenpiteen kanssa kannattaa olla huolellinen. Järkevintä lienee odottaa kasvien päässeen johonkin mittaan ja siirtää osa kasvamaan muualle.

Vaikka väinönputki kasvaa lapissa luonnonvaraisena paikoittain, niin en suosittele sen keräämistä ellei todella tiedä mitä on tekemässä. Samankokoisia ja näköisiä putkikasveja on hankala erottaa toisistaan ja osa on hyvin myrkyllisiä. Itse ostan väiskini luontaistuotekaupasta tai valmiina tuotteina lähiseudun väinönputkea kasvattavalta tilalta. Lapissa viljetyä väinönputkea pidetään parempilaatuisena, koska lapin yötön yö ja valo tekevät kasville kutaa.

Kulinaristisia kokeiluja

Ranskalaiset tuntuvat olevan erityisen ihastuneita värkkäämään väinönputkesta kaikenlaisia jälkiruokia. He sokeroivat kasvin varsia ja käyttävät niitä makeisiin, leivonnaisiin ja kakkujen koristeluun. Suomessa tehdään jonkin verran mm. makeisia väinönputkesta ja ne maistuvat ihan mielenkiintoisilta. Väinönputken sanotaan parantavan muiden säilykkeiden säilyvyyttä, mitä sopii kokeilla laittamalla kasvin lehtiä päälimmäiseksi puolukka- tai lakkasäilykkeeseen. Vähässä sokerissa säilöttyihin omenoihin voi kaivertaa kodan tilalle paikan, johon laittaa palan väinönputken vartta.

Reseptejä kokeillessa kannattaa olla varovainen, sillä väinönputken aromi voi yllättää väkevyydellään. Osa inhoaa kasvia sen maun vuoksi, jotkut taas pitävät siitä kovasti. Makuasioista voi kiistellä sitten kun on ryypännyt hörpyn väiskiteetä. Hyviä reseptejä väinönputken hyödyntämiseen en ole onnistunut juurikaan löytämään, mutta pari vinkkiä voin antaa: Väinönputkihillo sopii erinomaisesti sacherkakkuun ja kääretortun väliin muun hillon seuraksi. Väinönputki ja raparperi on hyvä yhdistelmä, jota kannattaa kokeilla vaikkapa kiisselinä. Tässä vielä listaus käyttötarkoituksista:

Varret:
keittoihin, kastikkeisiin, salaatteihin, salaatinkastikkeisiin, teehen, mausteeksi, jälkiruokaan, hilloihin, hyytelöihin, leivontaan, siirappeihin, makeisiin, koristeluun.

Lehdet:
vihanneksena pinaatin tapaan keittoihin, kastikkeisiin, salaatteihin, teehen, mausteeksi ja jälkiruokiin.

Juuri:
keittoihin, teehen, mausteeksi kaakaojuomaan 1/2 tl/muki, hilloihin, hyytelöihin, siirappeihin, leivontaan, makeisiin, alkoholiin, kylpyihin.

Siemenet:
hilloihin, hyytelöihin, siirappeihin, makeisiin, jälkiruokiin, leivontaan, teehen, viiniin, olueen, simaan, kaljaan, mausteeksi, kylpyihin. Siemeniä käytetään esimerkiksi syövän tukihoitona 3tl/vrk.

Thuleia

Lähteet:

Annemarta Borgen: Minun yrttini, Otava, 1978
Scott Cunningham: Encyclopedia of Magical Herbs, Llewellyn Publications, USA, 2000
Virpi Raipala-Cormier: Luontoäidin kotiapteekki, WSOY, 1998
Lapin luonnontuote- ja elintarvikealan markkinointihankkeen esite: Väinönputki, hilla, kaarnikka, Nelita, 2000