Shamanismi
Maailman vanhin uskonto
Tuli rätisee hiljakseen
kuivissa koivuhaloissa, ilta tummenee poronnahkaisen teltan
ympärillä sulkien syliinsä hiljaisen, odottavan
supinan. Rummutus alkaa vaimeasti kuin kaukainen kumu mammuttien
liikkuessa horisontissa. Tasainen rytmi saattaa kotkansulkaiseen
asuun pukeutuneen hahmon teltan keskelle ja hitaasti hän
alkaa tanssahdella...rummutus tihenee, kiljahteleeko jossakin
kotka? Hahmo tanssii yhä kiivaammin ja hyräilee
sykkivää laulua, kunnes lysähtää
kouristellen maahan. Osa hänestä on kohonnut nuotion
savun mukana ulos teltasta kohti taivata ja vieraita maailmoja.
Matka on alkanut.
Jo aikojen alusta uskonto, magia
ja tiede ovat tuntuneet kietoutuvan toisiinsa. Niiden kuvittamassa
maailmassa toimi shamaani; tietäjä, taitaja, unennäkijä,
unenselittäjä, parantaja, psykologi, geologi, joka
löysi luonnon voimapaikat, selvännäkijä,
etiäisten kuulija,verenpysäyttäjä... shamaani
saattoi olla jotakin näistä tai vaikka kaiken osaava
yhteisönsä kokoava voima. Ennen kaikkea shamaani
on ollut vaikeiden sairauksien parantaja, joka osasi hakea
koomapotilaan sielun takaisin toisista maailmoista tai paikallistaa
ja nujertaa syövän. Shamaani oli myös aikansa
pappi, joka toimi välittäjänä jumalten,
henkien ja ihmisten välillä, järjesti arkipäiväisen
maailmamme asioita hoitamalla niitä jumalten maailmassa.
Shamanismia on harjoitettu tavattoman
laajasti ympäri maapallon ja viitteitä siitä
pystyy löytämään monien uskontojen pyhistä
kirjoista. Shamanismi eroaakin monesta luonnonuskonnosta sinä,
että perinne on säilynyt katkeamattomana nykypäivään
asti. Toki shamanismi on muuttunutkin sen tarkoitusperien
ja painopisteiden hioutuessa nykyihmisten tarkoituksiin sopivaksi
uusshamanismiksi.
Suuri osa shamanismia käsittelevästä
kirjallisuudesta keskittyy Siperiaan, mutta shamanismia esiintyy
myös arktisilla alueilla, Pohjois- ja Etelä-Amerikassa,
Australian alkuasukkaiden parissa, Indonesiassa, Kaakkois-Aasiassa,
Kiinassa, Tiibetissä ja Japanissa. Kotoinen Kalevalamme
on myös kuvaus shamaanien maailmasta ja matkoista.
Shamanismi on ikivanha menetelmä,
joka perustuu muuntuneiden tajunnantilojen hyväksikäyttämiseen
yhteyden saamiseksi luonnon henkiin ja jumaluuksiin. Se on
näkyjen, unien ja transsimatkojen perinne. Metsästykseen
ja keräilyyn pohjautunut kulttuuri loi tarpeen shamaanille,
joka toimi villieläinten herrana ja hallitsi niiden kohtaloa
metsästysmagialla. Hän matki eläimiä ja
loi tanssinsa niiden liikkeiden pohjalta pyrkien rakentamaan
sillä psyykkisen yhteyden eläimiin. Tällainen
metsästäjä-noita oli alkukantaisten kansojen
shamaanin edelläkävijä eläinhenkineen,
klaanitoteemeineen ja uskontoineen. Hän pystyi muuntamaan
tietoisuutensa eläinmuotoon, ja tämä shapeshiftingiksi
kutsuttu muodonmuutos on säilynyt tekniikkana nykypäiviin
asti.
Animistisen maailmankuvan mukaan
ihmisen lisäksi uskottiin kasveilla, eläimillä,
kivillä ja muilla esineillä olevan sielun. Ekstaasitekniikan
avulla ihmisen henki voi siirtyä toisiin ihmisiin, eläimiin
ja esineisiin. Shamanismi olikin sovellettua, käytännössä
toteutettua animismia. Kosmoksen eri osien uskottiin olevan
yhteydessä toisiinsa, sillä maailmankaikkeuden käsitettiin
koostuvan suunnattomasta energiaverkosta, joka ilmeni muotoina
ja värähtelyinä. Shamaania tarvittiin välittäjäksi,
eri osien, jumalten ja ihmisten välillä. Sielun
matka onkin shamanismin tunnuspiirre. Shamaani pystyi ulottamaan
tietoisuutensa toisiin maailmoihin. Elintärkeä oli
kyky uskaltautua matkalle henkien ja jumalten maailmoihin
ja palata sieltä takaisin mukanaan yhteisöä
hyödyttävää tietoa.
Shamaaniksi voi päätyä
monella eri tavalla. Yhteisesti katsottiin, että shamaania
odotti erityinen kutsumus, joka saattoi ilmetä unien
ja näkyjen kautta. Oma polku saattoi selvitä joskus
vaikean ja vaarallisen sairauden tai koettelemuksen jälkeen.
Joidenkin kohdalla kutsumus kulki suvussa. Toiset tuntuivat
olevan pikemminkin henkien valitsemia kuin itse tehtäväänsä
halunneita. Tällaisia unien tai näkyjen kautta kutsuttuja
pidettiin suurina shamaaneina ja asemansa perineitä pienenpinä
shamaaneina ja heidän asemansa yhteisössä on
vähemmän kunnioitettu ainakin Siperian ja arktisen
Pohjois-Amerikan kansoilla.
Henkimatkaajan maailmankuva
Shamanismia voidaan pitää
hallittuna mielen irtautumisena ruumiista. Shamaani pystyi
siirtymään sieluruumiissaan toisille olemassaolon
tasoille, näkymättömiin rinnakkaismaailmoihin.
Siellä hän työskenteli tutut henget tai voimaeläimet
apunaan ja tehtävästään riippuen keskusteli
jumalten kanssa tietoa hakien tai kohtasi kuoleman ja sairauden
henkiä ja tapasi esi-isiä. Mielen irtautumiseen
ruumiista on monia tekniikoita. Apuna on voitu käyttää
pyhiä voimakasveja, paastoa, aistiärsytysten puuttumista,
meditatiivista keskittymistä, messuamista, rummutusta
tai tietynlaista reagointia uneen.
Henkimatkaa ei koskaan tehty
pelkän huvin vuoksi, vaan sairauden vastustamiseksi,
rikottujen tabujen selvittämiseksi, kadotetun tai kiusatun
sielun takaisinsaamiseksi tai sopusoinnun palauttamiseksi
maailmankaikkeuden eri tasojen välille. Vaikka henkimatka
onkin korostetussa asemassa shamanismissa, niin kaikki shamaanit
eivät välttämättä sitä harjoittaneet
tai harjoita nykypäivänäkään. Jotkut
toimivat parantajina tai unennäkijöinä tai
hakevat vastaukset kysymyksiinsä luonnon merkkejä
ja enteitä tarkkaillen.
Shamaanin maailmankuva rakentui
kolmesta kerroksesta; ylinen, alinen ja keskinen maailma.
Rakenne on samanlainen eri puolilla maailmaa. Ihmisten maailma
on keskellä eräänlaisella välivyöhykkeellä
ylemmän ja alemman maailman välissä. Kolmea
maailmaa yhdistää pystysuora keskiakseli, joka tavallisesti
kuvataan Maailmanpuuksi. Akseli lävistää kosmoksen
kannen ja jatkuu sekä ylös että alas ja näistä
rei´istä shamaani pystyy kulkemaan maailmojen välillä.
Shamanistinen maailmankuva sisältää
käsityksen jälleensyntymästä. Siinä
ihmisestä irronnut sielu kulkee Tuonenvirtaa myöten
kokien puhdistavia ja uudistavia ajanjaksoja, kunnes hiljalleen
virta muuttuu Elämänvirraksi kuljettaen sielun Yliseen.
Sielujen kodista ne palaavat aikojen kuluessa takaisin ilmenemään
tässäkin todellisuudessa, kunnes useiden kierrosten
jälkeen puhdistuvat ja vapautuvat kokonaan puhtaampiin
ja kirkkaampiin sfääreihin.
Shamaanin apuvälineet
Shamaanin maailmassa henkiliittolaisia
on kahdentyyppisiä; toiset henget ovat selvästi
shamaanin hallinnassa ja toimivat hänen palvelushenkinään.
Toisentyyppiset henget ovat pikemminkin suojelijoita kuin
auttajia, ne ovat shamaanin käytettävissä kun
hän kutsuu niitä. Ne voivat olla kuolleiden shamaanien
henkiä tai pienempiä jumalia, jotka ovat jossain
määrin itsenäisiä omassa maailmassaan,
eivätkä näin ollen suoraan shamaanin hallinnassa.
Henkioppaat ovat ratkaisevan tärkeitä shamaanille.
Ne ovat kirjailmellisesti hänen psyykkisten ja maagisten
kykyjensä ruumiillistumia.
Henkioppaat toimivat shamaanin
apuna pystyen selvittämään sairauksien syyt,
ne voivat hakea takaisin kadotetut sielut ja ne voivat tulla
avuksi vaarallisessa tilanteessa, ja näyttämään
tien ohi esteiden joita voi tulla shamaanin tielle henkimatkalla.
Henkioppaat voivat ilmestyä shamaanille unissa, näyissä
tai spontaanisti initiaatiomenojen jälkeen. Joissain
kulttuureissa shamaanit voivat periä tai vaihtaa niitä
keskenään. Henkioppaat voivat pohjoisessa olla esimerkiksi
karhuja, korppeja, susia, hirviä, jäniksiä
tai pöllöjä. Ajoittain suojelushengestä
voi tulla shamaanille samaistumisen kohde ja eräänläinen
toinen minä, hänen psyykkinen vastineensa sisätasoilla.
Shamaanin ja henkioppaan suhde
on erittäin tärkeä, monessa tapauksessa elintärkeä.
He ovat tavallaan henkisessä avioliitossa keskenään.
Tämä näkyy usein siinä, että shamaani
kunnioittaa auttajahenkiään lauluilla, uhreilla,
tansseilla ja rituaaleilla. Shamaani saattaa myös kieltäytyä
syömästä kyseisen eläimen lihaa tai salata
henkiliittolaisen olemassaolon muilta.
Shamanistisessa rituaalissa sisäinen
tapahtuma, hengen matka, näytetään ulkoisesti.
Rituaali ei ole pelkkää näytelmää,
vaan tarkka yritys nähdä sisäinen tapahtuma.
Mystinen näytelmä antaa mahdollisuuden tuntea yhteys
jumaliin ja ylimaallisen voiman ruumiillistumiseen. Rituaalissa
on kysymys osallistumisesta mysteeriin, arkitodellisuuden
jättämisestä taka-alalle ja liittymisestä
kosmoksen pyhäksi ja erityiseksi ajanjaksoksi. Yhteydet
toisiin maailmoihin voi fyysisesti huomata maagisista vaatteista
ja esineistä, varsinkin rummusta. Niiden materiaalit,
muodot, koristekuviot ja koristeet ilmentävät yhteyttä
toiseen maailmaan.
Shamaanin rummulla on shamanismissa
keskeinen tehtävä. Se on väline joka kuljettaa
shamaanin toisiin maailmoihin eli sen avulla langetaan loveen.
Sitä onkin kutsuttu hevoseksi tai poroksi. Rummun yksitoikkoinen
ääni auttaa henkeä matkaamaan yliseen tai aliseen.
Rummun ääni on keskittymisapu ja keino vaipua transsiin.
Rummulla on symbolinen yhteys Maailmanpuuhun, jota pitkin
shamaani kokee matkaavansa. Rummulle onkin kuvattu maailmankaikkeuden
kartta, jumaluuksia ja muita tärkeitä symboleja.
Joskus rummun keskelle on kuvattu aurinko. Toisen teorian
mukaan tämä kuvio kuvaakin todellisuudessa naisen
synnytyskanavaa. Shamaanin matka maailmasta toiseen ahtaan
aukon läpi sisältää paljon yhtäläisyyksiä
syntymäkokemuksen kanssa.
Tutkimuksissa on käynyt
ilmi, että rummun rytmikäs syke aiheuttaa aivojen
siirtymisen normaalista päivärytmistä theta-taajuudelle,
joka yhdistetään uniin, hypnoottisiin mielikuviin
ja transsiin. Shamanismi onkin eräänlaista valoisaa
unennäköä, jossa samaan tapaan kuin uneksija
joka tietää näkevänsä unta shamaani
on tietoinen muuttuneesta tajunnantilasta ja kykenee toimimaan
siinä määrätietoisesti. Se mitä henkimatkalla
tapahtuu ei ole unta vaan todellista siinä ulottuvuudessa.
Ja koska eri ulottuvuudet ovat pohjimmiltaan samaa energiaverkkoa,
niin henkimatkan tapahtumat vaikuttavat tähän maailmaan.
Laulu on toinen tärkeä
väline shamaanille. Sen avulla hän ilmaisee aikeensa
ja etenee matkallaan. Shamaanimatkan ja laulun tarkoituksena
on esimerkiksi parantamisen yhteydessä etsiä taudin
alkuperä ja palauttaa tauti lähtöpaikkaansa.
Sairauden voittaminen perustui siis negatiivisten voimien
voittamiselle, sillä tauti oli aina jonkun lähettämä.
Mielikuvitus ja ennakkoluulottomuus ovat shamaanille tärkeitä.
Ajattelu on visuaalista, unet ovat tärkeällä
sijalla ja sisäiset näyt hyväksytään
elämää ohjaaviksi prosesseiksi.
Thuleia
Lähteet:
Nevill Drury: Samanismi,
Karisto, 1993
Ultra, rajatiedon aikakauslehti, 3/88
Minä Olen -lehti, 5/2000
José ja Lena S. Stevens: Shamanismin salaisuudet, Gummerus,
1997
Teksti on julkaistu aikaisemmin pitempänä
artikkelina Lehto - Suomen Luonnonuskontojen yhdistys ry:n
Seita-lehdessä 3/2002
