Shamanismi
Maailman vanhin uskomusjärjestelmä

Tuli rätisee hiljakseen kuivissa koivuhaloissa, ilta tummenee poronnahkaisen teltan ympärillä sulkien syliinsä hiljaisen, odottavan supinan. Rummutus alkaa vaimeasti kuin kaukainen kumu mammuttien liikkuessa horisontissa. Tasainen rytmi saattaa kotkansulkaiseen asuun pukeutuneen hahmon teltan keskelle ja hitaasti hän alkaa tanssahdella...rummutus tihenee, kiljahteleeko jossakin kotka? Hahmo tanssii yhä kiivaammin ja hyräilee sykkivää laulua, kunnes lysähtää kouristellen maahan. Osa hänestä on kohonnut nuotion savun mukana ulos teltasta kohti taivata ja vieraita maailmoja. Matka on alkanut.

Jo aikojen alusta uskonto, magia ja tiede ovat tuntuneet kietoutuvan toisiinsa. Niiden kuvittamassa maailmassa toimi shamaani; tietäjä, taitaja, unennäkijä, unenselittäjä, parantaja, psykologi, geologi, joka löysi luonnon voimapaikat, selvännäkijä, etiäisten kuulija,verenpysäyttäjä... shamaani saattoi olla jotakin näistä tai vaikka kaiken osaava yhteisönsä kokoava voima. Ennen kaikkea shamaani on ollut vaikeiden sairauksien parantaja, joka osasi hakea koomapotilaan sielun takaisin toisista maailmoista tai paikallistaa ja nujertaa syövän. Shamaani oli myös aikansa pappi, joka toimi välittäjänä jumalten, henkien ja ihmisten välillä, järjesti arkipäiväisen maailmamme asioita hoitamalla niitä jumalten maailmassa.

Shamanismia on harjoitettu tavattoman laajasti ympäri maapallon ja viitteitä siitä pystyy löytämään monien uskontojen pyhistä kirjoista. Shamanismi eroaakin monesta luonnonuskonnosta sinä, että perinne on säilynyt katkeamattomana nykypäivään asti. Toki shamanismi on muuttunutkin sen tarkoitusperien ja painopisteiden hioutuessa nykyihmisten tarkoituksiin sopivaksi uusshamanismiksi.

Suuri osa shamanismia käsittelevästä kirjallisuudesta keskittyy Siperiaan, mutta shamanismia esiintyy myös arktisilla alueilla, Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Australian alkuasukkaiden parissa, Indonesiassa, Kaakkois-Aasiassa, Kiinassa, Tiibetissä ja Japanissa. Kotoinen Kalevalamme on myös kuvaus shamaanien maailmasta ja matkoista.

Shamanismi on ikivanha menetelmä, joka perustuu muuntuneiden tajunnantilojen hyväksikäyttämiseen yhteyden saamiseksi luonnon henkiin ja jumaluuksiin. Se on näkyjen, unien ja transsimatkojen perinne. Metsästykseen ja keräilyyn pohjautunut kulttuuri loi tarpeen shamaanille, joka toimi villieläinten herrana ja hallitsi niiden kohtaloa metsästysmagialla. Hän matki eläimiä ja loi tanssinsa niiden liikkeiden pohjalta pyrkien rakentamaan sillä psyykkisen yhteyden eläimiin. Tällainen metsästäjä-noita oli alkukantaisten kansojen shamaanin edelläkävijä eläinhenkineen, klaanitoteemeineen ja uskontoineen. Hän pystyi muuntamaan tietoisuutensa eläinmuotoon, ja tämä shapeshiftingiksi kutsuttu muodonmuutos on säilynyt tekniikkana nykypäiviin asti.

Animistisen maailmankuvan mukaan ihmisen lisäksi uskottiin kasveilla, eläimillä, kivillä ja muilla esineillä olevan sielun. Ekstaasitekniikan avulla ihmisen henki voi siirtyä toisiin ihmisiin, eläimiin ja esineisiin. Shamanismi olikin sovellettua, käytännössä toteutettua animismia. Kosmoksen eri osien uskottiin olevan yhteydessä toisiinsa, sillä maailmankaikkeuden käsitettiin koostuvan suunnattomasta energiaverkosta, joka ilmeni muotoina ja värähtelyinä. Shamaania tarvittiin välittäjäksi, eri osien, jumalten ja ihmisten välillä. Sielun matka onkin shamanismin tunnuspiirre. Shamaani pystyi ulottamaan tietoisuutensa toisiin maailmoihin. Elintärkeä oli kyky uskaltautua matkalle henkien ja jumalten maailmoihin ja palata sieltä takaisin mukanaan yhteisöä hyödyttävää tietoa.

Shamaaniksi voi päätyä monella eri tavalla. Yhteisesti katsottiin, että shamaania odotti erityinen kutsumus, joka saattoi ilmetä unien ja näkyjen kautta. Oma polku saattoi selvitä joskus vaikean ja vaarallisen sairauden tai koettelemuksen jälkeen. Joidenkin kohdalla kutsumus kulki suvussa. Toiset tuntuivat olevan pikemminkin henkien valitsemia kuin itse tehtäväänsä halunneita. Tällaisia unien tai näkyjen kautta kutsuttuja pidettiin suurina shamaaneina ja asemansa perineitä pienenpinä shamaaneina ja heidän asemansa yhteisössä on vähemmän kunnioitettu ainakin Siperian ja arktisen Pohjois-Amerikan kansoilla.

Henkimatkaajan maailmankuva

Shamanismia voidaan pitää hallittuna mielen irtautumisena ruumiista. Shamaani pystyi siirtymään sieluruumiissaan toisille olemassaolon tasoille, näkymättömiin rinnakkaismaailmoihin. Siellä hän työskenteli tutut henget tai voimaeläimet apunaan ja tehtävästään riippuen keskusteli jumalten kanssa tietoa hakien tai kohtasi kuoleman ja sairauden henkiä ja tapasi esi-isiä. Mielen irtautumiseen ruumiista on monia tekniikoita. Apuna on voitu käyttää pyhiä voimakasveja, paastoa, aistiärsytysten puuttumista, meditatiivista keskittymistä, messuamista, rummutusta tai tietynlaista reagointia uneen.

Henkimatkaa ei koskaan tehty pelkän huvin vuoksi, vaan sairauden vastustamiseksi, rikottujen tabujen selvittämiseksi, kadotetun tai kiusatun sielun takaisinsaamiseksi tai sopusoinnun palauttamiseksi maailmankaikkeuden eri tasojen välille. Vaikka henkimatka onkin korostetussa asemassa shamanismissa, niin kaikki shamaanit eivät välttämättä sitä harjoittaneet tai harjoita nykypäivänäkään. Jotkut toimivat parantajina tai unennäkijöinä tai hakevat vastaukset kysymyksiinsä luonnon merkkejä ja enteitä tarkkaillen.

Shamaanin maailmankuva rakentui kolmesta kerroksesta; ylinen, alinen ja keskinen maailma. Rakenne on samanlainen eri puolilla maailmaa. Ihmisten maailma on keskellä eräänlaisella välivyöhykkeellä ylemmän ja alemman maailman välissä. Kolmea maailmaa yhdistää pystysuora keskiakseli, joka tavallisesti kuvataan Maailmanpuuksi. Akseli lävistää kosmoksen kannen ja jatkuu sekä ylös että alas ja näistä rei´istä shamaani pystyy kulkemaan maailmojen välillä.

Shamanistinen maailmankuva sisältää käsityksen jälleensyntymästä. Siinä ihmisestä irronnut sielu kulkee Tuonenvirtaa myöten kokien puhdistavia ja uudistavia ajanjaksoja, kunnes hiljalleen virta muuttuu Elämänvirraksi kuljettaen sielun Yliseen. Sielujen kodista ne palaavat aikojen kuluessa takaisin ilmenemään tässäkin todellisuudessa, kunnes useiden kierrosten jälkeen puhdistuvat ja vapautuvat kokonaan puhtaampiin ja kirkkaampiin sfääreihin.

Shamaanin apuvälineet

Shamaanin maailmassa henkiliittolaisia on kahdentyyppisiä; toiset henget ovat selvästi shamaanin hallinnassa ja toimivat hänen palvelushenkinään. Toisentyyppiset henget ovat pikemminkin suojelijoita kuin auttajia, ne ovat shamaanin käytettävissä kun hän kutsuu niitä. Ne voivat olla kuolleiden shamaanien henkiä tai pienempiä jumalia, jotka ovat jossain määrin itsenäisiä omassa maailmassaan, eivätkä näin ollen suoraan shamaanin hallinnassa. Henkioppaat ovat ratkaisevan tärkeitä shamaanille. Ne ovat kirjailmellisesti hänen psyykkisten ja maagisten kykyjensä ruumiillistumia.

Henkioppaat toimivat shamaanin apuna pystyen selvittämään sairauksien syyt, ne voivat hakea takaisin kadotetut sielut ja ne voivat tulla avuksi vaarallisessa tilanteessa, ja näyttämään tien ohi esteiden joita voi tulla shamaanin tielle henkimatkalla. Henkioppaat voivat ilmestyä shamaanille unissa, näyissä tai spontaanisti initiaatiomenojen jälkeen. Joissain kulttuureissa shamaanit voivat periä tai vaihtaa niitä keskenään. Henkioppaat voivat pohjoisessa olla esimerkiksi karhuja, korppeja, susia, hirviä, jäniksiä tai pöllöjä. Ajoittain suojelushengestä voi tulla shamaanille samaistumisen kohde ja eräänläinen toinen minä, hänen psyykkinen vastineensa sisätasoilla.

Shamaanin ja henkioppaan suhde on erittäin tärkeä, monessa tapauksessa elintärkeä. He ovat tavallaan henkisessä avioliitossa keskenään. Tämä näkyy usein siinä, että shamaani kunnioittaa auttajahenkiään lauluilla, uhreilla, tansseilla ja rituaaleilla. Shamaani saattaa myös kieltäytyä syömästä kyseisen eläimen lihaa tai salata henkiliittolaisen olemassaolon muilta.

Shamanistisessa rituaalissa sisäinen tapahtuma, hengen matka, näytetään ulkoisesti. Rituaali ei ole pelkkää näytelmää, vaan tarkka yritys nähdä sisäinen tapahtuma. Mystinen näytelmä antaa mahdollisuuden tuntea yhteys jumaliin ja ylimaallisen voiman ruumiillistumiseen. Rituaalissa on kysymys osallistumisesta mysteeriin, arkitodellisuuden jättämisestä taka-alalle ja liittymisestä kosmoksen pyhäksi ja erityiseksi ajanjaksoksi. Yhteydet toisiin maailmoihin voi fyysisesti huomata maagisista vaatteista ja esineistä, varsinkin rummusta. Niiden materiaalit, muodot, koristekuviot ja koristeet ilmentävät yhteyttä toiseen maailmaan.

Shamaanin rummulla on shamanismissa keskeinen tehtävä. Se on väline joka kuljettaa shamaanin toisiin maailmoihin eli sen avulla langetaan loveen. Sitä onkin kutsuttu hevoseksi tai poroksi. Rummun yksitoikkoinen ääni auttaa henkeä matkaamaan yliseen tai aliseen. Rummun ääni on keskittymisapu ja keino vaipua transsiin. Rummulla on symbolinen yhteys Maailmanpuuhun, jota pitkin shamaani kokee matkaavansa. Rummulle onkin kuvattu maailmankaikkeuden kartta, jumaluuksia ja muita tärkeitä symboleja. Joskus rummun keskelle on kuvattu aurinko. Toisen teorian mukaan tämä kuvio kuvaakin todellisuudessa naisen synnytyskanavaa. Shamaanin matka maailmasta toiseen ahtaan aukon läpi sisältää paljon yhtäläisyyksiä syntymäkokemuksen kanssa.

Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että rummun rytmikäs syke aiheuttaa aivojen siirtymisen normaalista päivärytmistä theta-taajuudelle, joka yhdistetään uniin, hypnoottisiin mielikuviin ja transsiin. Shamanismi onkin eräänlaista valoisaa unennäköä, jossa samaan tapaan kuin uneksija joka tietää näkevänsä unta shamaani on tietoinen muuttuneesta tajunnantilasta ja kykenee toimimaan siinä määrätietoisesti. Se mitä henkimatkalla tapahtuu ei ole unta vaan todellista siinä ulottuvuudessa. Ja koska eri ulottuvuudet ovat pohjimmiltaan samaa energiaverkkoa, niin henkimatkan tapahtumat vaikuttavat tähän maailmaan.

Laulu on toinen tärkeä väline shamaanille. Sen avulla hän ilmaisee aikeensa ja etenee matkallaan. Shamaanimatkan ja laulun tarkoituksena on esimerkiksi parantamisen yhteydessä etsiä taudin alkuperä ja palauttaa tauti lähtöpaikkaansa. Sairauden voittaminen perustui siis negatiivisten voimien voittamiselle, sillä tauti oli aina jonkun lähettämä. Mielikuvitus ja ennakkoluulottomuus ovat shamaanille tärkeitä. Ajattelu on visuaalista, unet ovat tärkeällä sijalla ja sisäiset näyt hyväksytään elämää ohjaaviksi prosesseiksi.

Thuleia

Lähteet:

Nevill Drury: Samanismi, Karisto, 1993
Ultra, rajatiedon aikakauslehti, 3/88
Minä Olen -lehti, 5/2000
José ja Lena S. Stevens: Shamanismin salaisuudet, Gummerus, 1997

Teksti on julkaistu aikaisemmin pitempänä artikkelina Lehto - Suomen Luonnonuskontojen yhdistys ry:n Seita-lehdessä 3/2002

Huom! Sivuston tekstit ja kuvat ovat tekijänoikeuslain alaisia. Ilman lupaa kopioiminen on kielletty. Lyhyitä lainauksia tehdessä on kohteliasta mainita lähteenä sivuston nimi.

-täsmähaku