|
Suuri ja Mahtava Pakanakooppi
- Paljastaa pakanakansan syvimmän olemuksen
-
OINAS 21.3. - 20.4.
Seremonialliseen magiaan hurahtanut ehtymättömän
energinen velho on ilmiselvä oinas. Hänen runsaat kulmakarvansa
ovat kasvaneet usein yhteen vilkkaiden silmien väliin ja muodostavat
nenän kanssa sarvimaisen kuvion. Oinasvelho onkin täysikuun
aikoihin oikea pukki, kun housunpuntti alkaa vipattaa ja suusta tulvia
lumoavia hurmurin oodeja. Itsensäkin oinas saa pyörryksiin
husomalla mitä luultavammin athamella ventin otsaansa tai lyömällä
päänsä kirjahyllyyn spiraalitanssin pyörteissä.
Punatukkainen oinas ei hennaväriä
tarvitse. Tulenpuna hehkuu läpi myös palavasieluisesta innosta
ja ylitsepursuavasta teatraalisuudesta. Jos oinasvelho näkee Hathorin
peilistään kirpun, on se jo seuraavan päivän jutuissa
viisipäinen valodemoni. Suorasanainen oinas on eläinradan
pikkulapsi, joten hänen luontainen itsensä ilmaisemiskeinonsa
on Kovaa huutaminen. Hän todennäköisesti yrittää
päästä tinkaamalla covenin johtajaksi tai ainakin taiteelliseksi
rituaalivastaavaksi.
Lempityökalu: Kaikki mistä lähtee
kova ääni
Lempiloitsu: Ikuinen potenssi -loitsu
Noitanimi: Heman - The Master of the Universe!
HÄRKÄ 21.4. - 21.5.
Omissa oloissaan viihtyvä jykevä
shamaanivanhus paljastuu usein vakaaksi sarvipääksi eli häräksi.
Hänen koko olemuksensa henkii voimaa ja lujuutta, vaikka hän
olisikin hento faery wicca. Härkään tekee vaikutuksen
kaikki megalomaanisen suuri ja hän esitteleekin sinulle mielellään
ison patansa, joka on keskellä avaran salin turkkilaista mattoa.
Hän ymmärtää myös kauniiden rituaaliesineiden
päälle ja chanttaa luomoavan kauniilla äänellä.
Maanläheisyys vetää härkää
vihreän noituuden pariin ja mullantuoksuisen maaseudun rauhaan
omaan noitamökkiin. Kuitenkin osa pärjää city-shamaaneina
ja tuo pilkahduksen luontoa kotinsa ikkunalaudalle yrttipurkeissa. Koti
onkin härän sydämen paikka ja hän raahaakin pakanamiittiläiset
mieluummin sinne kuin lähtee itse muualle.
Coveneita on hyvä varoittaa härän
viehtymyksestä ruokaan. Tavanomaisen "cakes and ale"
kohdan tilalle hän haluaisi paistia, valkosipulikermaperunoita
ja sopivan helmeilevää viiniä. Härkä näyttääkin
usein keski-ikäisenä pallolta, jolla on luuta kädessä.
Härän näennäisen vakauden takana piilevät kuitenkin
kaikki turmion ainekset. Joskus harvoin kun planeetat ovat ronkeleissa
asemissa ja joku väittää härän hajottaneen
ilkeyttään television ( jonka hän väitti kiven kovaan
osaavansa korjata ) Härällä napsahtaa lopullisesti. Raivonpuuska
on niin sokea ja kuuro, että invalidien olympiakisatkin kalpenevat
sen rinnalla. Itsepäisyys on tällä sarvipäällä
sitä luokkaa, että eklektinen yhteistyö muodostuu usein
hankalaksi.
Lempityökalu: Massiivinen ovenkokoinen
noitarumpu
Lempiloitsu: Nuudelaiden muuttaminen sisäfileeksi
Noitanimi: Wanha Jäärä
KAKSONEN 22.5. - 21.6.
Kuka onkaan tuo tiuhaan noitanimeänsä
vaihteleva vannoutunut eklektikko? Hän on elohopean lailla sinkoileva
kaksonen. Hoikkana ja ketteränä hän löytää
itsensä alkuviikosta joogafilosofian parista, mutta perjantaihin
mennessä vannoo jo hellenistisen pakanuuden nimiin. Moni tuttava
väittääkin kaksosta skitosfreenikoksi. Hän on kuitenkin
vain huurupäisen kaksinainen ja innostunut monesta asiasta yhtäaikaisesti.
Hän on myös hyvin kärsimätön ja väittääkin
sisäistäneensä lehmänpaksuisen BoSin täydellisesti
pikaisella selailulla.
Traddua kaksosesta saa kuitenkaan harvoin
vaikka kirveellä uhkaisi, sillä kaikenlaiset rajoitukset ja
säännöt ahdistavat häntä silmittömästi.
Kirves tulee kuitenkin usein mieleen kun katselee tämän teräviä
ja veistetynnäköisiä kasvonpiirteitä.
Nopeasti muuttuvat mielipiteet ovat luoneet
kaksoselle taidon järkeillä salamannopeasti. Hän on myös
suostuttelun mestari ja onnistuu tarvittaessa myymään vaikka
siitepölyä ja pöliseviä norjalaisia metsäkissoja
astmaatikolle. Eklektisestä heilumisesta huolimatta kaksosessa
säilyy peruspiirre: hän on ihmissuhteiden asiantuntija. Kaksoset
hortoilevat usein transsimaailmassa, eikä kummakaan sillä
valvomisen määrällä. Hänen mielestänsä
nukkuminen on silkkaa ajanhukkaa.
Lempityökalu: Deosiliin pyörivä
pesukone
Toteemieläin: Vilkkuva robotti josta saa epileptisen kohtauksen
Noitanimi: Hermes...eikun Lady Battery...tai ehkäpä sittenkin...
RAPU 22.6. - 23.7.
Historiasta kiinnostunut rapu valitsee
ehdottomasti gardnerilaisuuden. Hän nauttii huomiosta ja kunniasta,
minkä vuoksi hän löytyykin usein covenin hierarkian ylätasoilta.
Kotikeskeisenä ihmisenä hän haluaakin covenin kokoontuvan
ylvään antiikkisesti sisustetussa olohuoneessaan ja tarjoaa
muille sapatteina upeita aterioita. Äidillinen rapumies saattaakin
pahimmassa kuuhulluuden puuskassa muistaakin olevansa ylipapitar. Varoituksen
sana lähipiirille: Jos kuuhöperöisen ravun valmistama
spagettikastike maistuu oudolta, niin tarkastahan onko kissasi tallessa.
Rapu ja kuu on vallan merkillinen yhdistelmä.
Hän toimii täysin kuulogiikalla ja monesti tyynen salaperäinen
olemus ratkeaakin hulvattomaan kuunauruun. Toisaalta hänen mielialansa
hyppivät yllättäen ilosta murjotuksen kautta kiukkuun,
sillä hän on voimakkaasti tunneihminen. Ravulla on omaperäiset
kuukasvot ja antiikkiseen kaapuun verhottu tynnyrimäinen rintakehä.
Naisravuilla tämä merkitsee maaemomaista rintavarustusta.
Rapumaisuus aiheuttaa usein kaveripiirissä
salattuja hymyjä; uskomattoman pihi rapu jemmaa nurkkiinsa vanhoja
esineitä ja noitailukaapissa saattaa olla kymmenen sauvaa "ihan
vain varmuuden vuoksi." Meri ja veneily kiehtovat rapua suunnattomasti.
Hän on myös taitava visualisoija, koska omaa ihmeellisen valokuvamuistin.
Iloisen gardnerilaisen showmestarimme onnistuu kaatamaan katosvuoteen
uumeniin useimmiten vatsahaava.
Lempityökalu: Koristeelliset ja majesteetilliset
( Tiimarin alesta ostetut ) jumalpatsaat
Lempiloitsu: Maa Äidin rakkauden levittäminen
Noitanimi: Emonalle Luna Antique Frutti di Mare
NEITSYT 24.8. - 23.9.
Kirjaston tietokirjaosastolla viihtyvä
nätti rillipää on mitä luultavammin neitsyt. Ainakin
horoskoopiltaan. Hän on siisti ja älykäs kabbalisti ja
kantaa salkussaan aakkosellista kortistoa rituaalikaavoista. Hän
vetäytyy iltaisin kammioonsa, jossa saa tutkia vanhoja tekstejä
rauhassa, kaukana energisten puskanoitien lintuhavaintojutuista ja muusta
möykästä.
Oletetaan, että paikallinen pakanajärjestö
pitää syysleirin metsässä. Alituisesti jostakin
huolissaan oleva neitsyt saa migreenin miettiessään kärpästen
ja bakteerien määrää. Hän kuitenkin saapuu
paikalle matkalaukkujensa kanssa, kokoaa näppärästi oman
telttansa ja asettelee kasvisruokansa järjestelmällisesti
ravinto-opillisiksi kerta-annoksiksi retkijääkaappiinsa. Onneksi
hänellä on mukanaan ensiapupakkaus ja litratolkulla apteekin
voiteita ja salvoja kun polveensa kirveellä humauttanut asatru
alkaa karjua kuolevansa. Hätätilanteessa neitsyen rauhallisuus
ja luotettavuus tulee tarpeeseen.
Neitsyt-kabbalistimme lumoaa muut lempeillä
silmillään ja huolitellulla ulkonäöllään.
Omasta mielestään hän edustaa ikuisesti Jumalattaren
Neito-aspektia ja useimmat diaanikot löytyvätkin neitsyen
merkistä. Neitsyt ei ikinä myönnä piirteitään
ja muuttuu kylmäkiskoiseksi kuullessaan olevansa luulotautinen
pilkunviilaaja. Neitsyttä uhkaa todennäköisimmin liiallisen
työnteon aiheuttama hermoromahdus ja hän on kroonisesti allerginen
kaaosmaageille.
Lempityökalu: Desinfiointiaine, jolla
puhdistetaan rituaalialue.
Toteemieläin: Tanssihiiri, joka meni vahingossa imuriin.
Noitanimi: Neiti Värikoodimestari-jonotuslippu-aakkosmaakari
LEIJONA 24.7. - 23.8.
Loisteliaan aurinkomaisesti säteilevä
leijona on ehdottomasti covenin ylipappi tai ylipapitar. Hänen
ylpeä päänsä on itsetietoisesti pystyssä ja
hän pukeutuu loisteliaasti. Leijona toimii yhdistyksissä tehokkaana
ja neuvokkaana organisaattorina ja esiintyy mielellään tapahtumien
keskipisteessä dramaattisine kommentteineen. Joskus hän heittäytyy
laiskottelevan jellonauroksen tavoin loikomaan nurkkaan. Joka tapauksessa
hän heittelehtii asiassa kuin asiassa laidasta laitaan äärimmäisyyksiä
tavoitellen.
Löysitkö leijonapuolisosi noitapadasta
vieraat rintsikat? Älä masennu, leijona nyt vain sattuu olevan
niin muiden neuvomiseen mieltynyt, että haluaa opettaa sauvankäyttöniksinsä
oikein kädestä pitäen naapurin pikku punapäälle.
Leijona ei pidä yksinäisyydestä ja tuhlaakin omaisuutensa
järjestääkseen kuninkaallisia Yule-vastaanottoja linnassaan.
Suureellinen elämäntapa konkretisoituu usein valitettavan
isoina onnettomuuksina... jellonanharja roihahtaa soihduksi beltanekokon
yli pomppiessa ja steariini polttaa sormet kun suitsuke aiheuttaa räjähtävän
aivastuskohtauksen.
Lempityökalu: Oma kultainen Tylypahka-kartano
Rituaalimusiikki: Sankarihevi ja Frederikin Tsingis Khan
Noitanimi: The Ylilordi von Keisarius
VAAKA 24.9. - 23.10.
Oletko joskus törmännyt ihan
mahdottomaan kaaosmaagiin? Hän on epäilemättä vaaka.
Jotkut ihmiset väittävät, että vaaka on tasapainoinen,
mutta heittäkäämme väittäjiä kävyillä
ja vanhoilla kengillä. Vaaka on kaikkea muuta kuin tasapainoinen
vaakakuppien keikkuessa kiikkerästi ylös alas. Toisinaan hän
on kirjoihin syvällisesti uppoutunut mietiskelevä älykkö,
mutta kun naivistisuus saa vallan hän roikkuu mouruten verhotangossa
ja leikkii kissajumalatarta. Hän rakastaa muiden harmiksi väittelyä
ja muodostaa kantansa sen mukaan, että pääsee vastapuolelle
kinaamaan. Hän riitelee itsensäkin kanssa loitsukaavoistaan
ja vaihtaa mielipidettä useammin kuin keskiverto käkikello
kukkuu. Ja kaiken tuon päälle hän leväyttää
ikiroudankin sulattavan hymynsä.
Useimmiten vaaka ei halua olla hankala,
hän vain kahlaa kaikki vaihtoehdot läpi ja jahkailee. Hän
on niin levoton ja epäjohdonmukainen, että saa potkut jokaisesta
ryhmästä ja dojosta, ja päätyy läheiseen konditoriaan
ahtamaan kupunsa täyteen herkkuja. Makeiset ovat vaa`alle niin
kova fetissi, että hän käyttää niitä kiviterapiassakin
jalokivien seasta...ja yleensä syö niistä puolet ja vahingossa
pari arpakuutiotakin päätyen sitten lekurille pahan ummetuksensa
vuoksi.
Vaaka osaa kyllä työskennellä
kun se vaihde hirttää kiinni ja maalaa viikkotolkulla surrealistisia
teoksia, kunnes vaipuu koomapotilaan tavoin lähimpään
tuoliin. Hän onnistuu olemaan väsynyt ja veltto kuin raato,
eikä liikahda tuumaakaan vaikka puoliso kokeilee hädissään
pulssia kaulavaltimosta ja tilaa paikallisen palokunnan hinaamaan hänet
makuuhuoneeseen.
Rituaalimusiikki: Psykedeelinen happotrance,
tai toisaalta ihan sama, koska vaaka kuuroutui kokeillessaan alkemistis-elektronisen
hyppyluudan valmistamista.
Vakiorepliikki: "Röyh...kyllä Alsucral auttaa!"
Noitanimi: Riippuu tilanteesta
SKORPIONI 24.10. - 22.11.
Skorpioni on yksi iso kävelevä
psykosomaattinen oire. Hän saa tahdonvoimalla vaikka päänsä
muuttumaan autonrenkaaksi. Tässä kyvyssä on hyvänä
puolena se, että hän on luonnostaan taitava loitsija, mutta
huonompi homma on puolestaan se, että päättäessään
olevansa sairas hän on hetkessä teho-osastolla. Skorpionin
intohimoinen asenne elämään kanavoituu usein seksuaalimagiaksi
ja roihuavaksi intohimoksi. Näennäisen tyynen pinnan alla
poreilee ja kiehuu aina sisäinen laavameri. Skorpioni on suorasanainen
niin hyvässä kuin pahassakin ja omistaa hypnoottiset silmät,
joilla skannaa sisimpäsi viimeistä valkosolua myöten.
Skorpioni on pakanapiirien uskonnollinen
fanaatikko ja omistautunut elämän ja kuoleman mysteerien tutkimiselle.
Hän reagoi maltillisesti, mutta taitaa niin ylitsevuotavan kiitollisuuden
kuin hirmuisen kostonkin. Älä mene puhumaan hänelle Redestä
tai kolminkertaisuuden laista jos joku on tunkeutunut hänen reviirilleen
tai yrittänyt viedä jotakin hänen omaansa. Skorpioni
rakastaa ajatusta uhrautua jonkin tai jonkun puolesta. Hän tilittääkin
postituslistoilla kokemastansa uskonnollisesta syrjinnästä
ja kertoo kuinka kaamea tulidemoni yritti murhata hänet viime yönä
lekalla. Hän antaa itselleen anteeksi pienet, keskikokoiset ja
lehmälauman kokoiset valkoiset valheet, pääasia on se,
että hän saa kantaa marttyyrinkruunua otsallaan.
Lempityökalu: Sauva, kunhan se on
pitkä ja paksu
Vakiorepliikki: "Höpö, höpö Einari, kyllä
Minun näkemykseni wiccasta on Se Oikea."
Noitanimi: "On your knees and call me your Master!"
JOUSIMIES 23.11. - 21.12.
Jousimies on pakanamaailman toinen takuuvarma
fanaatikko. Useimmat ovat ärsyttävän dogmaattisia korkeiden
ihanteidensa vuoksi, mutta jossakin vaiheessa kypsähtävät
ja alkavat rymistellä raja-aitoja kumoon. Jousimies on joka tapauksessa
voimakkaan persoonallinen edelläkävijä, mutta äkkipikaisuutensa
ja fundamentalististen mielipiteiden takia todennäköisin kirousten
uhri. Hän saattaakin olla tuosta syystä erakkomainen asatru,
jolla on takanpäällystä kirveitä ja sotanuijia täynnä.
Jouskari-asatrumme tuntee epäilemättä
viehtymystä keksintöihin ja vauhdikkaaseen urheiluun, minkä
vuoksi löytääkin itsensä milloin aivovammaklinikalta,
milloin permanentti mustana ruutipölystä. Mutta mitäs
tuosta, ainahan voi lähteä vaikka hiihtämään...
jos vain sukset löytyisivät. Jousimies on mestari hukkaamaan
jopa lemmikkipuhvelinsa, koiransa, gerbiilinsä, kanarianlintunsa
ja hevosensa.
Jousimies juhlistaa pakanallisia juhlapäiviä
syömällä ja juomalla hyvin, sekä väittelemällä
historian tutkimustavastaan naapurin kanssa. Lopulta he päätyvät
ikuiseen mykkäkouluun. Jousimies osaa viisaudestaan huolimatta
olla käsittämättömän tahditon kaikessa suorapuheisuudessaan.
Hän leväyttää totuudet ilmoille kuin paraskin tarot-pakka
ja lähtee toisen naapurin kanssa kasinolle hankkimaan pesämunaa
seuraavan keksinnön rakentamista varten. Hän on varma voitostaan,
joten yllättäen palkinnot kahmiva naapurihan itse suorastaan
kerjäsi hänen nyrkkiään nokkavarteensa.
Toteemieläin: Tahtoo ne kaikki.
Vakiorepliikki: "Tottakai tämä kokoamani virtuaaliradioBoS-kypärä
on turvallinen..."
Noitanimi: Jokin Smackdownin painijan nimi
KAURIS 22.12. - 20.1.
Tämä hienoisen melankolinen,
mutta kunnianhimoinen noita toimii mielellään jonkin pakanayhdistyksen
sihteerinä tai asia-aiheisiin suuntautuneena toimittajana alan
lehdessä. Hän on luultavasti löytänyt oman polkunsa
jo varhain teininä ja kulkee sillä tyytyväisenä
mummoikään asti. Hän on suvun perinnettä jatkava
noita, jolla on kissa, mökki ja nenänpäässä
syylä, sillä miksi turhaan poiketa tutusta ja turvallisesta
perinteestä?
Toisaalta hän rakastaa hienostella
nätisti kirjailluilla noitamekoilla, jotka ovat pehmeätä
puuvillaa. Kauriin iho on kovin herkkä ja hän kuluttaakin
ämpäritolkulla pehmentäviä ja elvyttäviä
yrttivoiteita. Kauris rakastaa piinata itseään kaikenlaisilla
kieltäymyksillä ja tiukalla kurilla, mutta jättää
vakavan naamansa kotiin vuotuisissa Litha-karkeloissa. Keskiyön
aurinko tekee kuitenkin kauris-noidan herkälle hipiälle tepposet
ja tämä piiloutuu taas vuodeksi mökkiinsä kesivän
nenänsä kanssa. Siellä hän kirjoittelee lyyrisiä
runoja kuunsirpin kauneudesta, muistaen toki tarkistaa kieliopin kolmeen
kertaan.
Pahin mokasi on mennä aliarvioimaan
kauris, sillä tämä ei ole syntynyt häviämään.
Hän kulkee omaa polkuaan esteitä varoen ja kompastuu vain
harvoin. Kuitenkin hänen tietonsa kumpuaa jo isomummolta asti,
jonka kuva onkin kunniapaikalla lipaston päällä. Monesti
joudut huomaamaan kauriin olevan jo huipulla kun itse kompuroit puolimatkassa
moderneilla kiipeilyvälineilläsi.
Lempityökalu: Mummon äidin serkun
vanha puinen malja
Lempiloitsu: Abtronicin lailla vatsaa hoikentava siveysvyö
Noitanimi: Kirke, Merlin tai muu perinteinen
VESIMIES 21.1. - 19.2.
Ystävällinen ja rauhallinen teknopakanamme
viihtyy ystäviensä kanssa lämpöisen teekupposen
ääressä paksuun unkarilaiseen villashaaliin kietoutuneena,
mutta mutisee silti kuinka julmetun arktinen talvi Suomessa onkaan.
Ystävät huokaisevat hiljaa, sillä juurihan päästiin
ohi kesästä, jolloin teknopakanamme hohti kuin lämpöpatteri
ja tyrmäsi hienhajullaan naapuruston kärpäsetkin.
Utelias vesimies tutkii ikuisesti jotakin.
Hän on mysteereistä mysteereihin surffaava hajamielinen nero,
jonka poissaolevat silmät helmeilevät maagista tietämystä.
Hän on niin kiinnostunut kaikista ja kaikesta, että saattaa
loukata tietämättään ihmisiä ensin kiinnostuneena
urkkimalla selville heistä kaiken ja kyllästyttyään
lipumalla viileästi muihin kohteisiin. Vesimies saattaa myös
järkyttää coveniaan ehdottamalla rituaalista bodypaintingia,
milloin ilmoittamalla koko porukan pussihyppelymaratonille.
Vesimies ei koskaan paljasta aikeitaan
ennakolta, vaikka itse omaakin huikaisevan kyvyn ennakoida muiden tarpeet
ja toivaat. Vesimiehen intuitio toimii kirkkaammin kuin yksikään
kristallipallo ja hän näkee unissa vastaukset kiperiin kysymyksiin.
Teknopakanamme puhelinmuistio tulvii jakomielitautisia putkimiehiä,
dementikkoja ex-kansanedustajia ja hysteerisiä oopperadiivoja,
sillä hänellä on taikasauvaansa valjastettuna taito rauhoittaa
epävakaita ihmisiä. Itse hän on magneetti, joka vetää
kaiken omituisen puoleensa. Hänelle todellakin saattaa tapahtua
ihan mitä tahansa ja koska tahansa. Älä ikinä erehdy
narraamaan häntä. vilpillisyys on pahinta mitä hän
tietää.
Lempityökalu: Hippiserkun housupuvusta
tehty maaginen taikapipo
Lempiloitsu: Vuodenaikojen sulauttaminen ikuiseksi nollakeliksi.
Noitanimi: "Kerroppa ensin omasi..."
KALAT 20.2. - 20.3.
Kala on pakanapiirien monipuolisin mystikko.
Eläinradan vanhimpaan merkkiin yhdistyvät kaikki muut merkit,
joten kala on vannoutunut eklektikko... ainakin salaa, vaikka aleksandrialaisessa
covenissa olisikin. Kalan kokonaisvaltainen ymmärrys takaa sen
ettei hän tuomitse ketään tai mitään, ainakaan
jos he tarjoavat hänelle tuhdin ryypyn. Kalan mielestä rituaalien
ehdoton huippukohta on viinin juominen. Ehkäpä se johtuu siitä,
että vesi on kaikissa olomuodoissaan hänestä niin ihanaa.
Luultavasti hän pyörittääkin uskomattomalla tietotaidollaan
puhelinbisnestä vaahtokylvystä käsin toimien ennustajana,
parantajana ja unien tulkitsijana.
Kala on ärsyttävän selvännäköinen
ja intuitiivinen - noita ihmeellisen kauniita silmiä ei pysty huijaamaan
paraskaan poliitikko tai näyttelijä. Huumoria ja psykologiaa
yhdistäen kalanoita ratkoo muiden ihmisten huolet ja hoivaa siinä
sivussa eksyneet eläinlapsetkin. Itse hän nostaa ruusunpunaiset
raybanit silmilleen ja kuvittelee elävänsä ikuisesti.
Rationaalisten pakanatuttujen mielestä
kala on umpihullu! Kirjoittaa nyt päivätolkulla runoja keijuista
ja töhertää Jumalatar-taulujaan jääkaapin ammottaessa
tyhjänä ja laskujen tipahdellessa röykkiöksi eteisen
pörröiselle matolle. Mutta kalaahan eivät maalliset asiat
jaksa kiinnostaa, hän ui vastavirtaan ja initioituu kaikkiin traditioihin
toteuttaakseen syvää rakkauttaan kaikkia uskontoja kohtaan.
Ainoa pelastus on käytännöllinen ja rakastava puoliso,
tai muuten kuusikymppinen äiti julistaa kalan ikuisesti lisäholhoukseen.
Lempityökalu: ...Sen päälle
kaatui tärpättiä!
Lempiloitsu: Veden muuttaminen tequilaksi.
Noitanimi: "Eh...minkähän tradition nimestäni olikaan
kysymys?"
Thuleia
Suuri ja Mahtava Pakanakooppi on
aikaisemmin julkaistu Lehto - Suomen Luonnonuskontojen yhdistys ry:n
Seita-lehdissä vuonna 2002.
Huom! Sivuston tekstit ja kuvat ovat
tekijänoikeuslain alaisia. Ilman lupaa kopioiminen on kielletty.
Lyhyitä lainauksia tehdessä on kohteliasta mainita lähteenä
sivuston nimi.
|