|
Ostara (kevätpäiväntasaus)
Nuori jumala uhkuu kevään voimaa. Aurinko nousee yhä korkeammalle, linnut lentelevät leikkisästi ja ilmassa on uuden alkua. Päivä ja yö ovat yhtä pitkiä. Jumala ja jumalatar yhtyvät nuoruuden ja rakkauden huumassa. Jumalatar hedelmöittyy. On kasvun ja kevään juhlan aika.
Kevätpäiväntasauksen aikaan wiccat juhlivat Ostaraa. Juhlapäivän nimi viittaa vanhaan esikristilliseen kevään ja auringonnousun jumalattareen sekä itään, josta aurinko nousee. Kevät on vanhastaa hedelmällisyysjuhlien aikaan. Tavat näkyvät edelleen monissa valtakulttuurin pääsiäistavoissa:
- jänis symboloi hedelmällisyyttä
- koristeltu muna ja pienet tiput muistuttavat uudesta elämästä
- rairuohoa kylvetään kasvun kunniaksi
Vanhoja ja uusia tapoja
Kevätpäiväntasauksen aikaan lapset pukeutuvat noidiksi ja trulleiksi ja kiertävät talosta toiseen virpomassa koristelluin oksin ihmiset ja rakennukset tuoreiksi ja terveiksi. Tapa on hauska karnevaalimainen pyhittävä ja puhdistava riitti, jolla sopiikin juhlia kevättä. Tämä tapa ei ole vanha, mutta sitäkin hauskempi.
Ostaran seutu on myös loistavaa aikaa kukkien mullanvaihdolle ja yrttien sekä kukkien siementen istuttamiselle. Heräävässä luonnossa ja kuhertelevissa eläimissä riittää ihmettelemistä.
Värikkääksi maalatut munat muistuttavat Ostara-jumalattaresta. Hänen uskottiin liikkuvan maan päällä jäniksen hahmossa munien koristelteellisia munia. Munat olivat voimakkaita taikaesineitä, joista jumalatarta kiitettiin vasta leikatulla ruoholla, kukilla sekä värjätyillä munilla ja makeisilla. Vanha tapa lahjoittaa ystäville munia ja lapsille karkkia juontuu siis hyvin kaukaa historiasta.
Juhlapyhän opetuksia
Ostaran symboliikka viittaa myös ihmisen sisäiseen kasvuun. Miten haluat uudistua? Millaisia uusia asioita toivoa elämääsi? Oma ura, opiskelu ja ulkoiset puitteet voivat vaatia huomiota. Kasvuun ja vaurauteen liittyvälle magialle aika on suotuisa.
Omaa kasvua miettiessä on hyvä silmäillä ystävyyssuhteita ja parisuhdetta. Miten kasvulle annetaan tilaa? Kukkivatko suhteissa hedelmälliset ja positiiviset asiat, vai täytyykö jotakin muuttaa? Kevät on hedelmällistä aikaa, jolloin seksuaalisuutta voi herätellä talvihorroksesta ja kujerrella oman kumppanin korvaan erityisen lämpimästi.
Aineksia sapatin viettoon
Väritys kynttilöissä ja liinoissa: violetin sävyt, vaaleanvihreä, sitruunankeltainen, pastellivärit
Tuoksu: jasmiini
Alttarin ja kodin koristeita: rairuoho, maalatut munat,
pajunkissat, tiput ja jänikset, suklaamunat, keltaiset iirikset
ja narsissit. Alttarille voi ripotella siemenistä pentagrammin.
Juhla-aterialla tarjottavaa:
tuoreet idut, salaatit, siemenet, munaruoat, pasha, mämmi, hunajakakut,
lammasruoat, poreilevat ja kuplivat juomat kuten sima ja kuohuviini
Varatkaa rituaaliin tai pitopöytään
munia, jotka siunaatte halutuilla ominaisuuksilla nauttiaksenne maagisen
aterian. Raa´an kananmunan voi ladata sellaisilla ominaisuuksilla
ja asioilla, joista haluaa eroon. Tähän päämäärään
keskittyen muna rikotaan esimerkiksi ulkona kivikossa ja haudataan sinne.
On hyvä tiedostaa, että pelkkä riitti ei tee maagista
asiaa sillä sekunnilla todelliseksi (tai noh, joskus tekee...),
mutta se on sysäys omassa mielessä tapahtuvalle työskentelylle,
jonka tavoitteena on haluttu muutos.
Thuleia
Tiesitkö: Ostara-jumalattaren (Eostre) mukaan on nimetty myös naishormoni estrogeeni.
Huom! Sivuston tekstit ja kuvat ovat
tekijänoikeuslain alaisia. Ilman lupaa kopioiminen on kielletty.
Lyhyitä lainauksia tehdessä on kohteliasta mainita lähteenä
sivuston nimi.
|