Korppi, varis ja harakka - siivekkäät ystävämme

Korppia, varista ja harakkaa yhdistää se, että kaikkia niitä on pidetty siivekkään hahmon ottaneina noitina, jotka lentelevät asioillaan öiseen aikaan. Ne ovat toimineet kautta aikojen myös shamaanien henkioppaina, missä puuhassa varsinkin korppi on ollut arvostettu. Vienankarjalaisissa parannusloitsuissa käytettiin apuna korppia, jonka kitaan taudit karkotettiin. Aina shamaanin apueläin ei kuitenkaan ollut vain henkenä tai mielikuvissa läsnä, vaan linnun ominaisuudet saatiin itselle fyysisin keinoin. Jossakin päin Suomea tehtiin ennen muinoin taikahattu sitomalla kankaasta tötterö päähän, jonka sisälle laitettiin kolmen korpin aivot tuomaan vastauksia kysymyksiin.

Saamelaisille luonnonmerkkien tarkkailu ja niistä ennustaminen on ollut osa elämää. Enteitä ja merkkejä katsottiin tärkeissä kysymyksissä noitarummun avulla. Muuten keskityttiin paljolti sään ja eläinten tarkkailuun muiden toimien ohessa. Korppia pidettiin huonona enteenä ja uskottiin, että sillä on kyky pilata metsästäjän ase taivuttamalla sen piippu. Sen epäiltiin myös pystyvän ennakoimaan luodin lentoreitti ja näin väistämään osumat.

Itseäni nämä kolme lintua ovat opastaneet retkillä luonnossa, jolloin tiettyyn suuntaan lentävä ja samalla raakkuva harakka on selvästi halunnut osoittaa minulle tien johonkin paikkaan, josta on tullut minulle merkityksellinen. Joskus lintujen sulkia löytyy maasta kuin tienviittoja, jotka ohjaavat minut lopulta paikkaan jossa on todella voimakas energia tai jotakin poikkeuksellisen kaunista nähtävää. Ystäväni Harakan myötä harakkuus on muodostunut ihan uudenlaiseksi käsitteeksi. Joskus unissani temmeltävät harakat liittyvätkin ystäväni elämäntilanteeseen ja kertovat josko hänellä on huolia tai muita asioita mielenpäällä.

Korpista on tullut itselleni linnuista kaikkein läheisin ja rakkain. Jo pari vuotta sitten aloin nähdä unia korpista, joka johdatti minua polullani tai tiputteli sulkiaan merkeiksi joita seurata ja aina polun päässä odotti aarre tai suuri onni... ja niinhän siinä lopulta kävikin, sillä pakanaystäväni Korpin kanssa tovin kuljettuamme ystävyyden polkua päädyimme löytämään sen päästä suuren onnen ja rakkauden. Näin Korppi lehahti fyysiseen elämääni muuttuen unien utuisesta sulkakasasta varsin komeaksi tummahiuksiseksi mieheksi ja usein minua hymyilyttää se kuinka äärettömän korppimainen hän onnistuukaan olemaan koko olemukseltaan.

Harakka (Pica pica)

Harakka on paikkalintu, joka ei poistu kauaksi asuinkulmiltaan. Sen lentotaidolle on joskus naureskeltu pitkän pyrstön haitatessa vastatuulessa. Maassakin se liikkuu hauskasti pomppiessaan tasajalkaa eteenpäin pyrstön keikkuessa perässä. Suomalainen kansansatu kertoo harakan olleen ennen kokonaan musta ja muuttolintu. Etelässä käydessään se tapasi kerran erään linnun, jolla oli valkoinen esiliina. Linnun mennessä uimaan ja jättäessään esiliinan rannalle varasti harakka sen, sillä sen teki kovasti mieli saada itselleenkin esiliina. Tämän huomatessaan toinen lintu lähti ajamaan harakkaa takaa vannoen tappavansa sen heti kun kiinni saa. Tästä pelästyneenä harakka ei ole sen koomin etelään uskaltautunut vaan viettää pohjoisessa kesät talvet valkoinen esiliina yllään.

Kotipuolessani Tornionjokilaaksossa harakka on tietynlaisen huolettomuuden ja hutiloimisen symboli. Ihmisillä on tapana sanoa hassusta tai huonosti tehdystä työstä tai esineestä, että tuollehan nauravat harakatkin. Aina kiire kantapäillään säntäilevää naisihmistä voidaan kutsua pyryharakaksi. Muualla Euroopassa harakkaa on pidetty lörpöttelynhalun ja varastelun vertauskuvana, minkä huomaa sananparsista “hölösuinen kuin harakka”, “toraisa harakka” ja “varasteleva harakka”. Kiinassa se on puolestaan ollut onnen symboli ja sen nimi merkitsee siellä iloharakkaa. Ruotsissa lentävää harakkaa on pidetty linnun muodon ottaneena noitana, joka on hoitamassa tärkeitä ja kiireellisiä asioitaan.

Kiinalaisessa maailmankuvassa harakassa ruumiillistui jang ja sitä pidettiinkin onnenlintuna, toisin kuin korppia, joka edusti jiniä. Hyvää toivottaessa annettiin lahjaksi kuvia, joissa oli kaksitoista harakkaa. Hääonnitteluissa oli usein kuvattuna kaksi harakkaa, millä toivotettiin puolisoiden avioliitolle iloa ja onnea.

Harakka tunnetaan mieltymyksestään kaikkeen kiiltävään, minkä vuoksi sen pesästä on tarujen mukaan löydetty joskus kasakaupalla hopealusikoita, sormuksia ja kiiltäviä metallinpalasia. Joillakin alueilla Euroopassa on yksin lentävää harakkaa pidetty varoituksena, mutta jos näki kaksi harakkaa yhdessä taivaalla, se oli hyvän onnen merkki. Idässä harakan naurun kuuleminen tiesi hyviä uutisia ja lintua pidettiinkin ilon ja onnen symboleina. Länsimaissa asia on nähty päinvastaisena ja harakan äänen kuuleminen ennakoi riitaa miehen ja vaimon välille. Riidan saattoi kansan uskomusten mukaan välttää sylkemällä lintua kohti tai kantamalla sipulia taskussaan. Kiinassa harakan huuto on ennakoinut hyviä uutisia tai mieluisia vieraita. Siellä oli myös tapana antaa halkaistun peilin puoliskot avioparille joka joutui joksikin aikaa eroon toisistaan. Mikäli jompikumpi retkahti pettämään puolisoaan, niin hänen peilinkappaleensa muuttui harakaksi joka meni kantelemaan pettämisestä toiselle osapuolelle.

Harakkaa voi käyttää apunaan tilanteissa jotka vaativat nopeita, mutta varovaisia ratkaisuja. Sitä voi käyttää viestinviejänä visualisoidessa apua ihmiselle, jota ei muuten pysty tavoittamaan, mutta joka tarvitsee ennakolta varoitusta kohta tulevista vaikeuksista. Kotipiiriin liittyvissä loitsuissa se on myös hyvä tuki.

Varis (Corvus cornix)

Varis on tunnettu koko maassamme ja se voi kasvaa n. 50 cm pitkäksi. Se on niin yleinen, että kansa on keksinyt sille monta kutsumanimeä, kuten Aaro, Paavo, Faari, Faija, Vanhanpiian pääskynen ja Pattisten Jannu. Varis asustaakin mielellään sekä suurkaupunkien lähistöllä että metsissä. Varista on pidetty ovelana lintuna, sillä se saattaa talvisin hankkia ruokansa kiskomalla avannosta kalakoukun jäälle ja syömällä syötin tai saaliskalan. Varikselle on naureskeltu hyväntahtoisesti sen astellessa kuin mittaaviin askelin pihalla edestakaisin. Sitä on myös pidetty älykkäänä lintuna ja ennen lapset tapasivat kesyttää niitä lemmikeikseen.

Muiden lintujen tavoin varistakin on aina pidetty viestintuojana. Varis merkitsee vertauskuvana useimmiten samaa kuin korppi. Se oli yksi saamelaisten tarkkailemia ennelintuja. Tiibetissä varikseen liittyy rikasta symboliikkaa, koska lintua pidettiin jumalten lähettiläänä joka toi heiltä viestejä ihmisille. Varisten tuomat viestit tulkittiin sen mukaan montako lintua oli ilmassa, mihin suuntaan ne lensivät ja miten ne laskeutuivat. Variksilta voitiin kysyä vastausta johonkin asiaan huutamalla kysymys tuuleen, minkä jälkeen kuunneltiin miltä suunnalta variksen ääni kuului. Kaakosta kuuluva ääni merkitsi, että vihollinen oli tulossa. Etelä tarkoitti saapuvaa vierasta, länsi pian saapuvaa suurta tuulta ja lounas odottamatonta voittoa tai hyötyä. Kaikissa tapauksissa aika, suunta, paikka ja linnun äänen laatu olivat tärkeitä tulkinnassa.

Myöskin Euroopassa varista on pidetty oraakkelina. Jumaltaruissa se liitetään kreikkalaiseen Kronokseen ja kelttien Braniin. Kerrotaan, että variksella oli aikanaan valkoiset höyhenet. Kreikkalainen auringonjumala Apollo laittoi lumivalkoisen variksen vartioimaan rakastaan Koronista, joka oli kuninkaantytär. Tämä ei kuitenkaan estänyt yhtä jumalan jo raskaana olevaa ystävätärtä tunkeutumasta prinsessan luo, minkä vuoksi Apollo kirosi saamattoman vartijan ja muutti sen sulkapeitteen mustaksi.

Varis on viisas opas ja neuvonantaja. Se neuvoo tietä fyysisessä ja henkimaailmassa. Se on usein liitetty kekseliäisyyteen ja oma-aloitteisuuteen. Varis on omimmillaan magiaan liitettävissä mielikuvissa ja taioissa joihin liittyy vastauksen löytäminen tai matkustaminen. Variksen sulkaa on hyvä kantaa mukanaan ennen kuin matkustaa ulkomaille, sillä tuo hyvää onnea matkalle. Sulkaa voi pitää mukanaan myös silloin, kun odottaa vastausta johonkin tiettyyn tilanteeseen.

Korppi (Corvus Corax)

Myyteissä ja kuvasymboliikassa korpilla voidaan tarkoittaa mustaa korppia, mustaa varista, sekä noki- ja peltovarista.

Korppi on Euroopan suurin varislintu ja voi olla jopa 70 cm pitkä. Korpit yhdistetään ahneuteen ja saaliinhimoon ja pohjoisessa niitä käytettiin usein viikinkien laivojen viireissä. Korpista on tullut mustuuden symboli ja näyttää siltä, että sen värityksen tarinaa on pyritty sepittämään jumaltaruilla, johon yleensä liittyy jokin opetus ahneudesta. Korppi asustaa suurten, synkkien salojen katveessa. Se on arka, varovainen ja erittäin viisas lintu, joka erottaa metsästäjän vaarattomasta kulkijasta ja pyssyn sauvasta. Korppi kesyyntyy helposti ja voi oppia puhumaan muutamia sanoja. Linnun olemusta on sanottu harvinaisen itsetietoiseksi ja älykkääksi. Tunnetaan kertomuksia korpeista, jotka oppivat käyttämään fraaseja oikeassa paikassa, auttavat koiraa puolustamaan taloa matkimalla haukkumista ja auttamaan puutarhassa rikkaruohojen kitkemisessä. Talon ovessa olevaa avainta eräs lintu osasi kääntää päästäkseen sisälle, mutta avaimen puuttuessa se tyytyi kiltisti koputtamaan nokallaan oveen merkiksi.

Korppi on kaksijakoinen lintu, sillä sitä on pidetty sekä hyvän että pahan onnen enteenä, kuitenkin lähes kaikkialla sitä on arvostettu oppivaisuutensa vuoksi. Sen on uskottu opastavan merimiehiä ja muita matkailijoita määränpäähänsä, mikä voi juontaa juurensa siitä, että suuret linnut suuntaavat merellä yleensä kohti maata. Pohjoisessa on aina pyritty tulkitsemaan lintujen, erityisesti korpin ääntelyä, sillä lintua on pidetty viisaana neuvonantajana. Norjalainen termi gauldra tarkoittaa chanttaamista ja loitsimista, mutta myös lintujen laulua. Saamelaiset uskovat, että korpin siipien alla on erityinen onnenhöyhen leavvedolgi. Onnenhöyhen liitettiin linnun vaistoon, jolla se pystyi aina vainuamaan saaliin paikan. Tämän vuoksi metsästäjät yrittivät mitä erikoisimmilla keinoilla saada onnenhöyhenen haltuunsa saadakseen sen avulla korpin saalisvaiston ja samalla onnea muihinkin askareisiin.

Kielteisen merkityksen korppi sai jo muinaisten babylonialaisten kalenterissa, jossa se edusti vuoden 13. eli ns. karkauskuukautta. Samoin antiikin myyteissä korpilla on negatiivinen merkitys. Sitä pidetään tahdittomana lörpöttelijänä, minkä vuoksi Athene valitsi vaunuihinsa sen sijasta pöllön. Korpistakin sanotaan, että sen sulat olivat alkujaan valkoiset, mutta Apollo muutti ne mustiksi rangaistuksena sen lörpöttelynhalusta. Toinen tarina kertoo, että Apollo lähetti korpin hakemaan itselleen juotavaa lähteestä. Korppi sattui matkalla huomaamaan viikunapuun, jonka hedelmien kypsymistä se jäi puun alle odottamaan unohtaen samalla Apollon antaman tehtävän. Tästähän jumala vallan kimpaantui ja lähetti korpin Corvuksen tähdistöön muiden tähtien joukkoon, jossa vesikäärmeen tähdistö Hydra pitää sen loitolla Kraterin tähdistöstä, joka antaa juomavettä. Kaikesta huolimatta korppi tavataan Apollonin seuralaisena. Apollo käytti korpin hahmoa johdattaessaan Theran (Santorinin) asukkaat Kyreneen. Myös Mithran kultissa käytetyissä veistoksissa tavataan usein korppeja. Aleksanteri Suurta korpit auttoivat neuvoessaan tien Ammonin pyhäkköön.

Arabialainen legenda kertoo korpin muuttumisesta mustaksi hiukan muunnellun version; korpin pää oli alkujaan valkoinen, selkä smaragdin värinen, jalat kuin purppuraa, pyrstö taivaansininen ja silmät loistivat kuin jalokivet. Nooa kuitenkin kirosi korpin vedenpaisumuksen yhteydessä ja niin siitä tuli musta. Virossa kerrotaan, että Jumala pyysi korpin apua ojankaivuussa, mutta korppi pelkäsi valkoisten höyhentensä tahriintuvan ja niin Jumala sitten rankaisi korppia ylpeydestä ja upotti sen tervatynnyriin, minkä jälkeen se on ollut pikimusta.

Kirkollisten legendojen piiristä korppi löytyy alkuperäisestä Piispa Henrikistä kertovasta legendasta. Surmattuaan piispan Lalli lyö tältä peukalon poikki saadakseen sormuksen, mutta peukalo hukkuukin hankeen aarteineen. Seuraavana keväänä sormus löydetään kun korppi raakkuu itsepintaisesti sen yläpuolella. Tästä kerrottiin saarnoissa siten, että jumalallinen hyvyys ja voima oli täyttänyt linnun, koska se ei tapojensa mukaan ollut kaapannut esinettä itselleen. Tästäpä nousikin sitten kärhämä kirkollisissa piireissä, sillä osa ei myöntynyt millään tunnustamaan korpin hyvyyttä, sillä lintu oli kristityille kuoleman lintu ja itse pirun kanssa liittoutunut. Olihan korppi näyttänyt uskottomuutensa Nooaakin kohtaan, minkä lisäksi se oli musta ja omasi kurjat elämäntavat syömällä jätteitä ja haaskoja. Tähän joku tuumi, että eihän korppi voi läpeensä paha olla, kun se oli tuonut Raamatun Eliaalle autiomaassa leipää ja lihaa.

Antiikin aikoihin odottavat äidit pidettiin korpeista etäällä, koska uskottiin, että ne munivat munat nokastaan, mikä aiheuttaisi äideille kovia synnytystuskia. Ennen muinoin korpin näkeminen taisteluun mentäessä lupasi voittoa omille sotajoukoille. Korpista tuli myös sotien ja vainon vertauskuva, sillä ne seurasivat sotajoukkoja haaskojen toivossa. Jos kaikki korpit yllättäen jättivät tietyn alueen se enteili kuivuutta tai nälänhätää. Roomalainen historioitsija Plinius ( 23-79 jKr. ) mainitsee korpin murhaavan raakunnan ennakoivan viestiä jostakin onnettomuudesta ja arvelee, että se on ainoa lintu, joka ymmärtää välittämänsä enteet. Sitä on pidetty myös onnettomuuksien, kuoleman, sairauksien ja sotien symbolina ja sanonta “korppivanhemmat” kuvaa sitä, että korppi saattaa jättää poikasensa heitteille.

Pohjoiset germaaniheimot tunsivat pääjumala Odinin seuralaisina kaksi korppia nimeltään Hugin ja Munin eli Ajatus ja Muisti, jotka raportoivat isännälleen kaiken mitä maan päällä tapahtui. Monissa kansantaruissa korpit edustavat kirottua ihmistä, mutta toisaalta esimerkiksi Amerikan luoteisrannikon intiaaneissa jopa luovaa yliluonnollista olentoa. Haido-intiaanien luomiskertomuksessa aikojen alussa Sha-lana hallitsi korkealla taivaalla olevaa kuningaskuntaansa, jonka alapuolella levittäytyi joka suuntiin tyhjä ja aava meri. Kun Sha-lanan tärkein apulainen korppi vangittiin, joutui se sellaisen epätoivon valtaan, että sai siiveniskuillaan alkumeren kuohumaan ja luodot kasvamaan aalloista. Korppi loi seuraavaksi ihmiset simpukankuorista, asetti auringon loistamaan ja varasti taivaalta tulen. Korppia ja muita eläimiä Pohjois-Amerikan intiaanit pitivät mantereensa alkuperäisinä asukkaina ja muutoin täysin samankaltaisina kuin ihmiset, paitsi etteivät ne voineet pukea ja riisua omia turkis- tai sulkatamineitaan.

Kalevalasta korpin löytää sen vanhalla kutsumanimellä kaarne. Se on siellä yksi monista veneestä käytetyistä kuvallisista ilmaisuista. Veneellä kuvataan usein shamaanin matkaa tuonpuoleiseen, joten shamaani on voinut matkata korpin hahmossa retkillään. Alkemiassa korppi kuvataan usein valkopäisenä, jolloin se edustaa mustaa materiaa “materia prima” ja valkoinen pää kertoo toiveesta muuttaa tumma materia vaaleaksi. Kansantaruissa korppia on pidetty harakan tavoin varkaana, joka haalii kalleuksia ja kaikkea kiiltävää ympärilleen. Islannissa kiellettiinkin lapsia käyttämästä korpinsulkaa pillinä ettei heistä tule isona varkaita.

Muinaisessa Kiinassa ja Japanissa kolmijalkainen korppi oli aurinkoeläin. Kerrottiin, että kymmenen sellaista oli lennellyt ympäriinsä levittämässä sietämätöntä kuumuutta, kunnes muuan jousimies oli onnistunut ampumaan niistä yhdeksän. Punainen korppi oli Chou-dynastian ( v:teen 256 eKr. ) itsensä aurinkoon samaistaneiden kuninkaiden symboli. Korpit olivat myös tarujumalatar Hsi-wang-mun sanansaattajia ja veivät hänelle ruokaa. Taivaallisissa turnajaisissa ne eivät pelänneet muita kuin yksisarvisia.

Syvyyspsykologiassa korppi edustaa psyyken pimeää puolta, mutta vertauskuva voi toimia positiivisestikin, jos ihmisellä on kyky eritellä itseään ja käyttäytymistään päämäärätietoisesti ja motiivinsa tiedostaen. Korppi toimii usein henkioppaana unien kautta. Se suojelee ja sen avulla on helppo löytää yhteys luontoon ja sen salaisuuksiin. Se voi auttaa matkalla sisäiseen itseen, löytämään oikein tien elämän risteyskohdissa ja ymmärtämään eläinten, asioiden ja ihmisten oikeaa olemusta. Korppi on mysteerien vartija, sen avulla voi tutkia tuntemattomia salaisuuksia ihmisen mielessä ja taikuuden maailmassa.

Korpiksi kutsuttiin entisen Neuvostoliiton aikoihin vakoojia, jotka urkkivat tietonsa makuuhuoneteitse, eli hurmasivat vastapuolen edustajan sänkyynsä ja pyrkivät muun touhuamisen lomassa saamaan selville salaisia tietoja :)

Thuleia

Lähteet:

Hans Biedermann: Suuri symbolikirja, WSOY, Juva, 1993
Arthur Cotterell: Maailman myytit ja tarut, WSOY, 1996
Jaakko Liukkonen: Suomen kansan eläintarinoita I, Osuuskunta käyttökuva, 1981
Maapallon eläinkuvasto, WSOY, Porvoo, 1936
Anna-Leena Siikala: Suomalainen samanismi, Karisto, Hämeenlinna, 1992
Patricia Telesco: The Magick of Folk Wisdom, Castle Books, USA, 2000

Artikkeli on ilmestynyt alunperin Lehto - Suomen Luonnonuskontojen yhdistys ry:n Seita-lehden numerossa 2/2002.