Saamelaiset jumalattaret

Uskonto on aina ollut saamelaisuudessa hyvin keskeisellä sijalla, mutta saamelaiset eivät ole tunteneet uskonnon käsitettä, eikä heillä ole ollut sitä tarkoittavaa sanaa. Paremminkin saamelaisten uskontoa voisi kuvata kaikenkattavaksi elämänfilosofiaksi, joka oli tapa kokea, tuntea ja mieltää itseään ja paikkaansa suhteessa kosmokseen. Itse olen tykännyt lukea ja tutkia saamelaisia perinteitä, koska ne sulautuvat monen suomalaisenkin sukujuuriin ja vanhoihin perimätietoihin täällä pohjoisessa. Siinä missä joskus nauttii vaikka Egyptin historian ja mytologian tutkimisesta, voi saamelainen elämäntapa ja näkemykset antaa välillä uudenlaista katsantokantaa ympäröivään luontoon ja tapaan mieltää jumaluuksia.

Kiinnostuin itse tutkimaan saamelaisia jumalattaria huomattuani siellä olevan keskeisellä sijalla monta akka-jumalatarta. Neljä seuraavassa kappaleessa käsiteltyä jumalatarta ovat pääasiassa Norjan saamelaisten mytologiasta, mutta myös muualla erilaiset akka-jumalattaret ovat olleet osa arkieloa. He liittyivät kiinteästi niin ihmisen kuin eläintenkin syntymään, mutta saattoivat toimia hyvinkin monenlaisissa rooleissa. Eräissä tutkimuksissa on veikattu, että akka-jumalattaret olisivat alun perin vainajahenkiä tai tautidemoneita. Máttaráhkkán nimi viittaisi ensimmäiseen emoon, vanhaan alkuemoon. Mikäli akat liittyvät vainajakulttiin, edustavat ne sen positiivista puolta ja tulevat tutuiksi varsinkin naisten auttajina aina synnytyksestä kuukautiskipujen hoitoon.

Neljä jumalatarta ja raskaus

Saamelaisista jumalattarista neljällä akkajumalattarella oli sormensa pelissä monessa asiassa. He koskettivat ihmiseloa konkreettisesti jo sikiämishetkellä ja vaikuttivat sukupuolen määräytymiseen. Saamelaisessa yhteisössä sukupuoli-identiteetillä oli vahva merkitys ja sitä korostettiin ja vahvistettiin uskomuksilla, tavoilla ja erinäisillä toimilla. Miehillä ja naisilla oli omat, erikseen määrätyt tehtävänsä ja lapsia ohjattiin näihin heti pienestä asti. Jokseenkin saamelaisesta symboliikasta ja mieltämistavoista heijastuu patriarkaalinen asenne läpi. Nainen kyllä hallitsi kotaa ja kotipiiriä, mutta mies oli selkeästi perheen pää. Tasa-arvoisuus heijastui kuitenkin esimerkiksi siinä, että nainenkin saattoi omistaa poroja ja hallita ja käyttää omaa omaisuuttaan miten halusi. Joillakin alueilla perintö jaettiin myös tasapuolisesti kahtia miesten ja naisten kanssa.

Neljä saamelaista naisjumalatarta olivat Máttaráhkká, Sárahkká, Juksáhkká ja Uksákká. Máttaráhkkán tyttäret asuivat kodan permannon alla maassa. Rummun kalvolla heidät kuvattiin rummun alaosaan. Juksáhkká oli Máttarákkán toinen tytär ja hänelle uhrattiin silloin, kun haluttiin saada poikalapsia. Itse asiassa uskottiin, että vaikka vahinko olisi jo tapahtunut ja lapsesta tulossa tyttö, niin uhraaminen voisi vielä kohdussa kääntää lapsen sukupuolen pojaksi. Sielu tai henki sikiölle tuli Máttaráhkká-jumalattaren mukana, joka välitti sen Radienilta, taivaan jumalalta. Sárahkkán tehtävä oli kasvattaa liha sielun ympärille kohdussa. Uksákka vahti lasta tämä kasvettua ja varjeli sitä kolhiintumisilta ja kaatumisilta. Juksáhkká huolehti siitä, että pojasta tuli taitava metsästäjä. Kuten monella muullakin alkuperäiskansalla, myös saamelaisilla näyttää ennen muinoin poikalapset olleen suuremmassa arvossa kuin tytöt. Yhteisössä, jonka elämä perustui metsästykseen, pojat olivat metsästäjinä tärkeässä asemassa yhteisön ylläpitävänä voimana.

Raskauden etenemistä seurattiin muun muassa tähtitaivasta tarkkailemalla. Saamelaisessa yhteisössä mies rinnastettiin aurinkoon ja nainen kuuhun. Raskauden edistyessä siis seurattiin tähtien suhdetta kuuhun. Jos jokin tähti oli kuun yläpuolella, oli selvästi poikalapsi tulollaan. Kuun alareunaa lähellä tuikkiva tähti puolestaan vihjasi tyttölapsesta. Vammaisesta lapsesta saattoi vihjata se, että tähtien ja kuun väliset suhteet vaikuttivat omituisilta ja epäsuotuisilta. Saamelaisilla oli tapana nimetä lapsi jonkin sukulaisen mukaan, jotta syntyisi kaimasuhde ja lapseen siirtyisi sukulaisen suotuisat piirteet ja hyvät ominaisuudet. Nimen uskottiin muutenkin olevan enne, joka määräsi millainen lapsesta tulisi. Ennen nimenantohetkeä kyseltiin sukulaisilta oliko kukaan nähnyt nimeen liittyvää ennettä.

Kun synnytys oli onnistunut hyvin, niin perhe uhrasi kiitokseksi erityistä puuroa Sárahkkálle. Synnytyksessä kätilöllä oli tärkeä rooli ja hänen tuli hallita synnytykseen ja raskauteen liittyvät merkit, tabut ja enteet, sekä osata torjua pahaa silmää, mikä helposti uhkasi niin perhettä, äitiä kuin syntyvää lastakin synnytyksen herkällä hetkellä. Kristinuskon ja Vanhan uskon murroskohdassa lapsi saatettiin kastaa kirkossa, mutta kotiin tultua suoritettiin kasteen poispeseminen ja lapselle annettiin perinteinen nimi, minkä jälkeen papin antaman nimen mainitseminen oli kiellettyä. Lapsi saatettiin nimetä uudelleen myös silloin jos se oli sairaalloinen. Kastaminen voitiin suorittaa esimerkiksi Sárahkkán nimeen. Kaste voitiin suorittaa samalla punaisella lepänkuoriliuoksella millä shamaanirumpujen kalvotkin maalattiin. Kasteen jälkeen nautittiin erityistä noitajuomaa ja –ruokaa.

Komsiosymbolit ja identiteetti

Saamelaiset kutsuivat kehtoa komsioksi. Siihen kiinnitettiin heti syntymän jälkeen symboleita, jotka liittyivät sukupuoli-identiteetin vahvistamiseen. Poika sai komsionsa päätyyn killumaan jousen, nuolet ja keihään. Tyttö puolestaan riekon jalat, siivet ja nokan. Onkin mielenkiintoista huomata miten saamelaiset rinnastavat naisen riekkoon monella akselilla. Siinä missä mies liittyy luontoon metsästyksen kautta, löytää nainen luonnon itsestään riekko-symbolin kautta. Mukaan voi myös liittyä symboliikkaa että mies on se joka metsästää ja nainen on riekkona saalis. Riekon kerrotaan myös muistuttavan naista koska se on valkoinen ja pyöreä. Lintu on toisaalta myös pieni ja voimaton, mitä nainen usein oli erämaassa verrattuna metsästävään mieheensä.

Komsiosymboleilla oli monta merkitystä. Mutta pääasiassa ne symboloivat sitä mitä naisesta piti tuleman aikuisena. Hänen tuli opetella siveelliseksi ja kuuliaiseksi. Poikalapsen symbolit eivät olleet yhtä passiivisia vaan ulospäin suuntautuvia ja aktivoivia toiminnan ja rohkeuden symboleja. Pojat saivatkin pienestä asti opetusta metsästyksessä ja pyynnissä ja tytöt puolestaan vaatteiden tekemisessä. Saamelaistyttö oli vastuussa perheen ja kodin vaatteista ja tekstiileistä ja saikin täysiarvoisen naisen statuksen vasta opittuaan tekemään tarvittavat käsityöt ja näyttämään kykynsä niiden parissa.

Saamelaisten luontosuhde näkyy vahvasti esimerkiksi käsitöiden raaka-aineiden hankintaan, joka pohjautuu siihen, että luonto on elävä. Käsityöläisen piti tuntea luonnon kiertokulku ja luonnossa piilevät voimat. Riippuvuus luonnosta synnytti voimakkaan suhteen luonnon ja ihmisen välillä. Esimerkiksi saamelaisten aikakäsitys oli sekä jaksollinen että syklinen ja se rakentui luonnon ja sen rytmin ympärille.

Jokaisella saamelaisella oli oma suojelushenkensä, sáiva-henki, jonka saattoi perimätiedon mukaan luovuttaa, myydä tai periä. Sáiva-henki toi poro-onnea ja opasti ja suojeli. Shamaaneilla ja joillakin ihmisillä saattoi olla useampi henki tukenaan. Koltansaamelaisilla tunnettiin kaddz-suojelushenki, joka periytyi isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle. Näitäkin saattoi shamaanilla olla useampia. Kaddz-hengessä oli toteemimaisia piirteitä, sillä se ilmestyi omistajalleen unissa ja saman eläimen lihaa ihminen ei saanut tosielämässä syödä.

Aurinkoneiti ja Tuonelan hallitsijatar

Kuu, aurinko ja tähdet on usein kuvattu shamaanirumpuun. Aurinko näkyy usein rummun keskustassa. Auringon persoonallinen aspekti oli Beaivvi nieida eli aurinkoneiti. Auringolle ja aurinkoneidille uhrattiin rituaalista aurinkopuuroa, tai sitten saatettiin leipoa kakku poronverestä ja jauhoista, joka ripustettiin kodan lähistölle puuhun roikkumaan. Uhrauksella haluttiin taata poro-onnea ja parantaa sairauksia. Jos uhrina käytettiin poroa, tuli sen olla naaraspuolinen ja valkoinen. Jos auringolle suoritettiin polttouhreja, niin se tapahtui kohteliaasti vain talvisin, jotta tulenliekit eivät vain olisi kilpailleet auringonvalon kanssa.

Siinä missä moni pyhä paikka ja ulottuvuus sijaitsi kodan ulkopuolella, niin perhetason tärkeä pyhä paikka oli kodan peränurkkaus, jota kutsuttiin boassuksi, eli posioksi, jota hallitsi jumalatar nimeltä boassoáhkká. Nurkkaus oli perinteisesti rummun säilytyspaikka. Toinen vahva naisjumalatar oli Vainajalaa hallitseva Jábmiidáhkká. Osassa saamenmaata oli käsitys, että tuonela sijaitsi tähtitaivaalla. Uskottiin esimerkiksi väkivaltaisen kuoleman kautta kuolleiden siirtyvän revontuliin. Myöhemmin katolisen lähetystyön seurauksena käsitys yhdestä tuonelasta jakautui taivastuonelaan (Radienaimo) ja helvettimäiseen Rotaimoon.

Thuleia

Lähteet:

Juha Pentikäinen: Saamelaiset – pohjoisen kansan mytologia, 1995, SKS
Vuokko Hirvonen: Saamenmaan ääniä, 1999, SKS

Teksti on aikaisemmin julkaistu Lehto - Suomen Luonnonuskontojen yhdistys ry:n Seita-lehden numerossa 4/2003.