Saamelaiset jumalat

Jumalten roolien selvittäminen saamelaisen jumalmaailman kiemuroissa ei ole kovinkaan helppoa, sillä samat jumalat ovat voineet olla hiukan erilaisessa asemassa Saamenmaan eri puolilla. Jumalilla on ollut useita nimiä ja tiedoissa on myös ristiriitaisuuksia. Monissa saamelaista kulttuuria valottaneissa tutkimuksissa oli ennen havaittavissa se, että saamelaisten rikasta ja hajanaista jumalväkeä yritettiin painaa samanlaisen hierarkisen pantheon-järjestelmän alle kuin antiikin Kreikassa ja Roomassa. Jumalkäsityksissä on havaittavissa useita aineksia aina esikristillisistä pohjoiseuraasialaisista piirteistä puhtaasti saamelaisiin ja aina kristillisiin elementteihin asti.

Ukkosen jumala

Ukkosen tunnistaa noitarummun kalvolta siitä, että se on kuvattu iso vasara kädessään. Ukkonen tunnettiin useilla eri nimillä ympäri Saamenmaata. Tunnetuin kutsumanimi lienee ollut Horagállis. Ukon perustehtäviä olivat sateen ja elämän antaminen, sekä tietysti salamoiden lähettäminen alas taivaalta. Ukkonen miellettiin ihmisten ja porojen suojelijaksi. Sen tehtävä oli myös puhdistaa ilmasta pois taudit. Skandinaavisessa mytologiassa Horágallista muistuttavin jumaluus on selvästikin Thor, johon vasara on myös liitetty kiinteästi. Suomalaisesta perinteestä saamelainen ukkosen jumala on imenyt eniten vaikutteita Ilmarisesta ja Ukosta, joksi siis myös saamelaiset Horágallista kutsuvat, eteenkin luterilaistuneiden saamelaisten joukossa.

Ukkosen jumalan kultti oli naisille tabu. Samoin myös muiden jumalten palvominen näyttää keskittyneen miesten asiaksi ja olleen naisilta kielletty. Ukon vasara aiheutti toisinaan pelkoa, sillä sen arveltiin voivan toimia aseena ukon vihastuessa. Sillä hän hakkaisi vaarat ja vuoret rikki, sekä siinä sivuissa huitoisi myös ihmisiä ja eläimiä. Horagállis kaipasi säännöllistä lepytystä. Uhreiksi kävivät urosporot tai isot tarkoitusta varten valmistetut ukonvasarat, joita mahdollisesti voideltiin vielä verellä. Tunnetuin Horágalliksen palvonta- ja uhripaikka Suomessa on Inarinjärven iso Ukonsaari, joka nousee kivisenä ja jyrkkänä saarena järven selällä. Sen luolissa tiedetään uhratun aktiivisesti vielä 1800-luvulla. Uusin uutinen ukonsaarta koskien lienee sen esittäminen Unescon maailmanperintölistalle. Tulevaisuus näyttää päätyykö se muiden merkittävien kohteiden joukkoon.

Taivaan jumala

Radien tunnettiin jumaluutena, jonka palvomista saivat harjoittaa molemmat sukupuolet. Nimi tarkoittaa kirjaimellisesti hallitsijaa ja viittaa eräänlaiseen abstraktiin ylijumalaan, joka ei toiminut niin konkreettisena luonnonvoimana kuin vaikkapa ukkonen. Radienilla oli lukuisia aspekteja. Radieniin on liitetty eri yhteyksissä esimerkiksi maailmanpuu ja sitä on pidetty hedelmällisyyden jumalana, sekä poro-onnen tuojana. Jumalalle on pystytetty joskus symbolisia puita, sillä ajateltiin, että hän voisi halutessaan antaa maailman sortua, mutta oikeilla toimilla ja uhreilla tämä olisi estettävissä.

Hedelmällisyyden jumalalle uhratessa keskeisellä sijalla olivat uhrina poron sukuelimet ja riittejä on kuvattu kaikessaan verisiksi. Suomessa Radien oli tuntematon jumaluus ja onkin esitetty teorioita, että se olisi vasta myöhäisempää lainaa saamelaisille omine germaanisine ja kristillisine vaikutteineen. Radienin sanottiin ottavan ihmisten sielut luokseen sen jälkeen kun ne olivat olleet tovin Vainajalassa. Myöhempiä kristittyjä lainoja ovat kolminaisuuden yhdistäminen Radieniin ja sädekehän lisääminen figuurin pään yläpuolelle rummun kalvolla.

Tuulimies

Tuulimies on helppo paikallistaa rumpujen kalvolta etsimällä hahmo, jolla on käsissään isot lapiot. Lapiot ovat päästään kolmiomaiset ja niissä on pitkä varsi. Tuulimiehestä on käytetty saameksi nimeä Bieggagállis. Itäiset saamelaiset puolestaan ovat antaneet tuulimiehelle nimen Ilmaris, joka johdattaakin ajatukset suoraan suomalaisten Ilmariseen. Tuulimiestä pidetään vanhakantaisen saamelaisena jumaluutena ja sen merkitys on ollut huomattava. Sen asuinpaikkoja olivat jyrkänteet ja kallionhuiput.

Nimensäkin mukaisesti Tuulimies on tunnettu kovan tuulen aiheuttajana. Koska tuulen suunta on vaikuttanut saamelaisten elämään keskeisesti esimerkiksi sen kautta, mihin porolaumat liikkuvat tuulen mukaan, niin Bieggagálliksen toimia on pyritty ohjaamaan suotuisaksi uhreilla. Tavan takaa Tuulimies on myös paiskonut rakeita ja myrskyjä ihmisten maailmaan.

Ruto

Rutoa on kuvailtu yksinkertaisesti tautidemoniksi. Ruto löytyy rumpujen kalvolta figuurina, joka seisoo hevosen selässä. Ruto olikin pelätty sairauksien ja tautien levittäjä, jolle esimerkiksi vaikean kulkutaudin iskiessä saatettiin uhrata jopa kokonainen hevonen. Demonin uskottiin näin ratsastavan hevosen selässä takaisin sinne mistä oli tullutkin. Toinen teoria on ajatella hevosen uhraamista parannusrituaalina, jossa tauti manattiin siirtymään hevoseen ihmisen sijasta. Ruto tai Rota oli saamelaisille pahan henkilöitymä, joka oli pikemminkin demonimainen hahmo kuin jumaluus.
Kristillisten vaikutteiden ja helvetti/taivas-opin myötä Ruto sai asuinpaikakseen pahan Vainajalan, jota kutsuttiin nimellä Rotaimo.

Taivaankappaleista kuulla oli hallitsijanaan jumala nimeltä Mánnu. Kuuhun liittyy useampikin mielenkiintoinen uskomus, kuten vaikkapa se, että kuunpimennyksen aikaan uskottiin peikon syövän kuuta. Juha Pentikäisen Saamelaiset –kirjassa onkin hauska kuva siitä, miten vanha mies pelottelee kuuta syövää peikkoa hakkaamalla rautaista pataa. Kuunpimennystä selitettiin myös sillä, että varas oli yöllä käynyt tervaamassa kuun sen loistaessa liikaa hänen puuhaillessaan yöllä rosvotouhujaan. Pentikäisen kirja onkin hyvä teos, jonka avulla saamelaiseen mytologiaan pääsee syventymään helposti.

Thuleia

Lähde: Pentikäinen Juha: Saamelaiset – Pohjoisen kansan mytologia, Karisto, 1995


Teksti on aikaisemmin julkaistu Lehto - Suomen Luonnonuskontojen yhdistys ry:n Seita-lehden numerossa 1/2004

-täsmähaku