Saamelaiset jumalat

Jumalten roolien selvittäminen saamelaisen jumalmaailman kiemuroissa ei ole kovinkaan helppoa, sillä samat jumalat ovat voineet olla hiukan erilaisessa asemassa Saamenmaan eri puolilla. Jumalilla on ollut useita nimiä ja tiedoissa on myös ristiriitaisuuksia. Monissa saamelaista kulttuuria valottaneissa tutkimuksissa oli ennen havaittavissa se, että saamelaisten rikasta ja hajanaista jumalväkeä yritettiin painaa samanlaisen hierarkisen pantheon-järjestelmän alle kuin antiikin Kreikassa ja Roomassa. Jumalkäsityksissä on havaittavissa useita aineksia aina esikristillisistä pohjoiseuraasialaisista piirteistä puhtaasti saamelaisiin ja aina kristillisiin elementteihin asti.

Ukkosen jumala
Horagállis, eteläsaameksi Hovregállis, inarinsaameksi Äijjih, pohjoissaameksi Dearpmes, Tiermes, koillis-Inarissa ja Ruijassa Bájan, useassa paikassa Áddjá

Ukkosen tunnistaa noitarummun kalvolta figuuriksi, jolla on iso vasara kädessään. Ukkonen tunnettiin useilla eri nimillä ympäri Saamenmaata. Tunnetuin kutsumanimi lienee ollut Horagállis. Ukon perustehtäviä olivat sateen ja elämän antaminen, sekä tietysti salamoiden lähettäminen alas taivaalta. Ukkonen miellettiin ihmisten ja porojen suojelijaksi. Sen tehtävä oli myös puhdistaa ilmasta pois taudit. Skandinaavisessa mytologiassa Horágallista muistuttavin jumaluus on selvästikin Thor, johon vasara on myös liitetty kiinteästi. Suomalaisesta perinteestä saamelainen ukkosen jumala on imenyt eniten vaikutteita Ilmarisesta ja Ukosta, joksi siis myös saamelaiset Horágallista kutsuvat, eteenkin luterilaistuneiden saamelaisten joukossa.

Ukkosen jumalan kultti oli naisille tabu. Samoin myös muiden jumalten palvominen näyttää keskittyneen miesten asiaksi ja olleen naisilta kielletty. Ukon vasara aiheutti toisinaan pelkoa, sillä sen arveltiin voivan toimia aseena ukon vihastuessa. Sillä hän hakkaisi vaarat ja vuoret rikki, sekä siinä sivuissa huitoisi myös ihmisiä ja eläimiä. Ukon kaksoisvasara on rumpukalvolla hieman ristinmuotoinen kuvio. Horagállis kaipasi säännöllistä lepytystä. Uhreiksi kävivät urosporot tai isot tarkoitusta varten valmistetut ukonvasarat, joita mahdollisesti voideltiin vielä verellä. Tunnetuin Horágalliksen palvonta- ja uhripaikka Suomessa on Inarinjärven iso Ukonsaari, joka nousee kivisenä ja jyrkkänä saarena järven selällä. Sen luolissa tiedetään uhratun aktiivisesti vielä 1800-luvulla.

Taivaan jumala
Ráddenáhcci, Radien, Veralden-Radien, Veralden Olmai, Tsorve-Radien (sarvi-Radien), Mailmen Radien, Kierfva-Radien

Radien tunnettiin ihmisyhteisön tärkeimpänä jumaluutena, jonka palvomista saivat harjoittaa molemmat sukupuolet. Nimi tarkoittaa kirjaimellisesti hallitsijaa ja viittaa eräänlaiseen abstraktiin ylijumalaan, joka ei toiminut niin konkreettisena luonnonvoimana kuin vaikkapa ukkonen. Radienilla oli lukuisia aspekteja. Hän hallitsi yhteisön toimintaa ja ihmisten välisiä suhteita. Hänellä oli vaimo Ráddenáhkká ja tytär Rana Niejta sekä poika Ráddenbárdni. Hänet tunnettiin myös nimillä Ipmil ja Jubmel, joista jälkimmäinen omaksuttiin kristinuskon Jumalan nimeksi.

Radieniin on liitetty eri yhteyksissä esimerkiksi maailmanpuu ja häntä on pidetty hedelmällisyyden jumalana, sekä poro-onnen tuojana. Jumalalle on pystytetty joskus symbolisia puita, sillä ajateltiin, että hän voisi halutessaan antaa maailman sortua, mutta oikeilla toimilla ja uhreilla tämä olisi estettävissä.

Hedelmällisyyden jumalalle uhratessa keskeisellä sijalla olivat uhrina poron sukuelimet ja riittejä on kuvattu verisiksi. Suomessa Radien oli tuntematon jumaluus. On esitetty teorioita, että se olisi myöhäisempää lainaa saamelaisille omine germaanisine ja kristillisine vaikutteineen. Radienin sanottiin ottavan ihmisten sielut luokseen sen jälkeen kun ne olivat olleet tovin Vainajalassa. Myöhempiä kristittyjä lainoja ovat kolminaisuuden yhdistäminen Radieniin ja sädekehän lisääminen figuurin pään yläpuolelle rummun kalvolla.

Radieniin on samaistettu Vearaldenalmmái eli Veralden Olmai, jota on toisaalta myös tituleerattu omaksi persoonnalliseksi jumalakseen "toimeentulon jumalaksi", joka ylläpiti kaikkia toimeentulon muotoja. Radien-kompleksiin yhdistetty jumalnimien lukumäärä tekee jumaluuden määrittelyn hankalaksi. Erään teorian mukaan Radien-nimi olisi ollut käytössä eteläisillä alueilla, Veralden Olmai tai Veralden-Radien keskikessä Lapissa ja pohjoisessa jumaluus olisi samaistettu ukkosenjumalaan Tiermes-hahmossa. Suomessa Radienin sijasta tunnettiin Ukko/Äijjih-jumala ja myös Tiermekseen viittaavia paikannimiä on säilynyt.

Tuulimies
Biegga-almmái, Bieggagállis

Tuulimies on helppo paikallistaa rumpujen kalvolta etsimällä hahmo, jolla on käsissään isot lapiot. Lapiot ovat päästään kolmiomaiset ja niissä on pitkä varsi. Itäiset saamelaiset ovat antaneet tuulimiehelle nimen Ilmaris, joka johdattaakin ajatukset suoraan suomalaisten Ilmariseen. Tuulimiestä pidetään vanhakantaisen saamelaisena jumaluutena ja sen merkitys on ollut huomattava. Sen asuinpaikkoja olivat jyrkänteet ja kallionhuiput.

Nimensäkin mukaisesti Tuulimies on tunnettu kovan tuulen aiheuttajana. Koska tuulen suunta on vaikuttanut saamelaisten elämään keskeisesti esimerkiksi sen kautta, mihin porolaumat liikkuvat tuulen mukaan, niin Bieggagálliksen toimia on pyritty ohjaamaan suotuisaksi uhreilla. Tavan takaa Tuulimies on myös paiskonut rakeita ja myrskyjä ihmisten maailmaan. Hänen vallassaan on ollut myös peuralaumojen liikehdintä, koska peuran ja poron sanotaan liikkuvan aina tuulen suuntaan. Peuran liikehdintä oli saamelaisille tärkein toimentulon lähde, joten Tuulimies oli arvostettu jumala. Inarijärven länsirannalla on hänelle pyhitetty maamerkki Bieggaoaivi eli Tuulispää-niminen vaara. Vaaran laella on nykyisin tv-masto.

Veden jumala

Cáhceálmmái, áhcolmmái oli kalastuksen ja veden jumala.

Metsästyksen jumala

Leaibealmmái eli Leppämies oli metsästyksen, veren ja lepän jumala, joka hallitsi kaikkea riistaa paitsi peuroja/poroja. Hänen uskottiin asuvan leppäpuussa. Lepällä olikin erityinen asema, koska sen parkista irtosi punaista väriä, josta haudutettiin keittopadassa noitarummuista käytetty kuviointiväri. Värillä ja riistaeläinten verellä oli symbolinen yhteys.

Mánnu, kuu

Kuu nähtiin saamelaisten parissa persoonallisena jumalvoimana, jonka nimi oli Mánnu. Kuulla oli tärkeä merkitys arkisten toimien ajoittamiselle. Kuu kertoi, koska oli hyvä pyynti- ja kalastusonni, teurastusaika ja sopiva aika heinäntekoon. Kuuhun liittyy useampikin mielenkiintoinen uskomus, kuten vaikkapa se, että kuunpimennyksen aikaan uskottiin peikon syövän kuuta. Juha Pentikäisen Saamelaiset–kirjassa onkin hauska kuva siitä, miten vanha mies pelottelee kuuta syövää peikkoa hakkaamalla rautaista pataa. Kuunpimennystä selitettiin myös sillä, että varas oli yöllä käynyt tervaamassa kuun sen loistaessa liikaa hänen puuhaillessaan yöllä rosvotouhujaan.

Ruto

Rutoa on kuvailtu yksinkertaisesti tautidemoniksi. Ruto löytyy rumpujen kalvolta figuurina, joka seisoo hevosen selässä. Ruto olikin pelätty sairauksien ja tautien levittäjä, jolle esimerkiksi vaikean kulkutaudin iskiessä saatettiin uhrata jopa kokonainen hevonen. Demonin uskottiin näin ratsastavan hevosen selässä takaisin sinne mistä oli tullutkin. Toinen teoria on ajatella hevosen uhraamista parannusrituaalina, jossa tauti manattiin siirtymään hevoseen ihmisen sijasta. Ruto tai Rota oli saamelaisille pahan henkilöitymä, joka oli pikemminkin demonimainen hahmo kuin jumaluus.
Kristillisten vaikutteiden ja helvetti/taivas-opin myötä Ruto sai asuinpaikakseen pahan Vainajalan, jota kutsuttiin nimellä Rotaimo.

Thuleia

Lähteet:
Pentikäinen Juha: Saamelaiset – Pohjoisen kansan mytologia, Karisto, 1995
Siida - Saamelaismuseo (verkkojulkaisut)

-täsmähaku