|
Beltane
Beltanea (Beltaine) juhlitaan toukokuun ensimmäisenä
päivänä eli samaan aikaan kuin vappua kesän alun
kunniaksi. Beltane on yksi kelttien vanhoista tärkeistä juhlapyhistä
ja nykyään wiccat juhlistavat sitä yhtenä vuoden
tärkeimpänä päivänä. Beltanea vietettiin
alun perin lunaarista kalenteria noudattavien kelttiläisten kansojen
keskuudessa täysikuulla, joka oli lähimpänä kevätpäiväntasauksen
ja kesäpäivänseisauksen puoltaväliä.
Tulijuhla
Samhainista Beltaneen on tasan puoli vuotta. Samhainista
alkanut pimeän vuodenpuolisko päättyy ja on aika juhlia
vuoden valoisaa puoliskoa. Energia luonnossa ja ihmisissä on hilpeän
kuplivaa ja leikittelevää. Irlannissa Beltane-aterian rippeet
on viety ulos luonnonhengille ja keijuille, joiden on ajateltu heräilevän
talven jäljiltä kujeilevina ja ilkikurisina.
Beltane ja Samhain ovat tulijuhlia, jolloin sytytetään
kokkoja ja poltetaan tulia. Verho tämän maailman ja henkimaailman
välillä on ohut. Beltanen roihut lietsovat hedelmällisyyttä
niin karjalle kuin ihmisille. Beltane-nimi tarkoittaakin hyvää
tulta.
Kelttiläiset kansat juhlistivat ennen vanhaan Beltanea
sytyttämällä isoja tulia kukkuloille. Esimerkiksi Irlannissa
Beltainen kokkoa poltettiin Uisneachin kukkulalla, joka tunnettiin koko
Irlannin napana. Tulet sytytettiin yhdeksästä pyhästä
puulajista (koivu, tammi, pihlaja, paju, orapihlaja, hasselpähkinä,
omenapuu, viiniköynnös ja kuusi).
Tulella on ajateltu olevan myös suojaavan vaikutuksen
pahantahtoisia henkiolentoja vastaan, kun verho maailmojen välillä
on lepattanut ohuena. Ennen vanhaan myös karja suojattiin kuljettamalla
kahden kokon välistä. Nuorilla oli tapana loikkia tulen yli
toivoen itselleen morsianta tai sulhasta. Wiccoilla on usein tapana
sytyttää Beltanen tuli pataan, jos rituaali suoritetaan sisätiloissa.
Jos oma mielitietty on jo kainalossa, voi tulen yli hypätessä
toivoa hyvää terveyttä tai jotakin muuta tärkeää
asiaa.
Hedelmällisyysjuhla
Rituaalin voi teemoittaa kesän alun symboliikalla.
Rituaalinäytelmän kaaren voi rakentaa draaman ympärille;
tammenlehtikruunulla koristeltu talvikuningas häviää
taistelun kesän kuninkaalle tai kuningattarelle. Seremonian kohokohtana
voi olla myös vappusalon koristelu ja pystyttäminen. Vappusalko
muistuttaa fallisella muodollaan Beltanen roolista hedelmällisyysjuhlana.
Sen ympärillä voi pistää jalalla koreasti tanssien,
laulaen ja soittaen.
Wiccan vuodenpyörässä Beltane on aika,
jolloin jumala ja jumalatar viettävät kättenliittäjäisiä
(handfasting) eli häitä. Aika on otollinen vihkiäisille
ja rakkauden liitoille, erotiikalle ja parisuhteen vaalimiselle.
Aineksia sapatin viettoon
Väritys kynttilöissä ja liinoissa:
tumma vihreä, punainen
Tuoksu: syreeni
Alttarin ja kodin koristeita: leskenlehdet,
sinivuokot, pähkinät sekä vappusalossa värikkäät
nauhat ja silkkinyörit
Juhla-aterialla tarjottavaa: munkit,
tippaleivät, kaurapikkuleivät, pähkinät, hunajalla
maustetut ruoat ja juomat, poreilevat ja kuplivat juomat kuten sima
ja kuohuviini
Maailmojen välisen verhon ollessa ohuimmillaan
on myös ennustamiselle hyvät puitteet. Beltanen tulenlieskat
tarjoavat kristallipallomaisen maiseman, johon on hyvä upottaa
katseensa ja antaa kuvien nousta mieleen. Tulen lisäksi Beltaneen
liittyy vesi. Sen uudistavia ja raikastavia voimia voi pirskotella iholleen
keräämällä aamukasteisia lehtiä ja ripottelemalla
vettä kasvoilleen. Rituaalissa ylipapitar voi pirskotella siunatulla
vedellä jokaisen.
Suomalaisia perinteitä
Vappu on Suomessa ollut työväen ja opiskelijoiden
juhla, mutta myös karnevalistinen ilmapallojen ja serpentiinin
värittämä kesän alun juhlapäivä. Karnevalistinen
tunnelma sopiikin hyvin Beltanen kuplivaan keväiseen ilonpitoon.
Mikä symboloisikaan hedelmällisyyttä paremmin kuin hunajainen
sima ja sokerissa kieritellyt munkit, joissa on herkullisen marjaisa
täyte…
Kun olin lapsi ja asuin Lapissa, meillä oli tapana
polttaa aina vappukokkoa. Vappukokon perinne oli vahva eikä juhannuskokon
käsitettä tunnettu, vaikka se on puolestaan Etelä-Suomessa
yleisempi tapa.
Suomenuskossa ajankohdan vastaava juhlapäivä
on helavalkeat eli helajuhla tai toukojuhla.
Thuleia
Huom! Sivuston tekstit ja kuvat ovat
tekijänoikeuslain alaisia. Ilman lupaa kopioiminen on kielletty.
Lyhyitä lainauksia tehdessä on kohteliasta mainita lähteenä
sivuston nimi.
|