Aradia, osa
2: Aradian maailma ja perintö
Edellisessä
osassa tutustuimme erilaisiin teorioihin Aradian synnystä.
Nyt sukellamme syvemmälle kirjan maailmaan. Millaisista
osista kirja koostuu, minkälaisia oppeja se tarjoaa ja
miten Aradian perintö on jäänyt elämään
uuspakanuuteen? Tämän artikkelin tarkoituksena ei
kuitenkaan ole esitellä kattavasti koko kirjan sisältöä,
vaan nostaa sieltä esille muutamia mielenkiintoisia yksityiskohtia.
Rituaalialastomuutta käsittelevä kappale on Jarin
kynästä, muun tekstin on kirjoittanut Thuleia.
Vanhan uskonnon maailma
Leland kuvailee heti kirjan alkulehtien esipuheessa
asioita, jotka olivat italaiselle noituudelle tyypillisiä:
korteista ennustaminen, amulettien tekeminen ja myynti, henkiolentojen
kutsuminen ja tradition kulkeminen suvussa. Leland epäilee
sukujen noitaperinteen polveutuvan aina muinaiseen Roomaan tai
Etruskien kulttuuriin asti.
Mario Pazzaglini kertoo Aradian uuden käännöksen
alussa siitä kulttuurisesta kontekstista, johon Aradian
kansanperinteen magia sijoittui. Tuossa maailmassa vastaavuudet,
syyt ja seurauksen lait loivat omia maagisia merkityksiään,
jota lapselle alettiin opettaa pienestä pitäen yleensä
suvun naisen toimesta. Oppia saattoi tarjota oma äiti,
täti tai isoäiti. Perinteisen noituuden nikseissä
käsiteltiin amulettien tekoa, kertomuksia, runoja, juhlapäiviä,
rukouksia ja jokapäiväisen elämän puuhia
aina ruoanlaitosta rakentamiseen.
Vanhan uskonnon mukaan kaikella elävällä
oli sielu ja kaikki olivat vuorovaikutuksessa keskenään.
Tästä muodostui kattava verkosto, joka mahdollisti
monenlaisen magian ja luonnonhenkien kanssa kommunikoinnin.
Jumalatar Dianan sanottiin olevan keijujen, peikkojen, menninkäisten
ja muiden luonnonolentojen äiti. Koska luonnossa puilla
ja kivilläkin oli sielu, niin kaikkea elollista tuli kunnioittaa
ja kohdella sen mukaisesti. Pazzaglini mainitsee, että
erityinen merkitys kansanperinteessä oli symboleiden käytöllä
ja henkimaailman entiteeteillä.
Aradian loitsut
Aradia sisältää luomistarun,
loitsuja ja tarinoita. Näitä on Lelandin mukaan toistettu
uskonnollissa tapaamisissa täydenkuun aikaan. Juhlan keskeisiä
elementtejä olivat aterioiminen, laulu, tanssi ja musiikki
sekä pimeyden laskeuduttua rakkaudesta iloitseminen. Kirja
neuvoo valmistamaan kuunsirpinmuotoisia leivonnaisia viljasta,
suolasta, hunajasta ja vedestä. Keksejä paistettaessa
lausutaan Dianan hengen nostatusruno. Leland kertoo vanhan uskonnon
harjoittajien rakastaneen jumaliaan inhimillisellä ja henkilökohtaisella
tavalla. Veljellisesti ja pelotta, yhdenvertaisina.
Aradian loitsujen joukosta löytyy Kainin
poismanaaminen, ängelmän ja rautayrtin loitsut, taikinan
ja rakkauden nostatusloitsu, sekä reikäkiven loitsu.
Omat säkeensä on niin suolan hengen kuin Aradian hengen
nostatukselle. Noitaevankeliumi lupaa, että Aradian suosion
saavuttaneet voivat pyytää mitä tahansa ja huomaavat
toiveidensa toteutuvan.
Aradian loitsujen sävy voi olla hyvinkin
komentava tai uhkaileva. Dianan hengen nostatuslaulussa loitsija
uhkaa, että Diana ei tule saamaan rauhaa eikä onnea,
ellei toteuta loitsijan pyytämää palvelusta.
Aradian sivuilta löytyy jumalten kiristämisen lisäksi
mainintoja kostamisesta ja kiroamisesta, mikä heittäisi
kyseisen teoksen nykymittapuulla paljon lähemmäksi
vasemman käden polun opuksia kuin Reden hengessä kirjoitettuja
wicca-kirjoja. Leland tuumaa kirjansa lopussa menneen ajan italialaisen
noidan ainoan todellisen tavoitteen olleen rajaton tahto ja
valta. Kaikki tai ei mitään.
Aradian loitsuista neuloilla lävistetyn
sitruunan loitsu taipuu niin hyvään kuin pahaankin.
Jos sitruunaan upottaa värikkäitä neuloja, tietää
se lahjan saajalle hyvää. Mustia neuloja tökkimällä
sitruunaloitsun luonne muuttuu synkemmäksi ja vastaanottaja
saa kärsiä epäonnesta. Kummallekin magialle on
omat loitsusanansa. Onnensitruunaa siivitetään Dianan
kutsusanoilla. Kirottua sitruunaa loitsitaan niin uhkailemalla
Dianaa kuin pyytämällä tämän ottamaan
Helvetin paholaiset mukaansa tuomaan ikuisen poltteen, rauhattomuuden
ja epäonnea.
Siinä missä loitsuilla neuvotaan kiroamaan
vihollinen, niin ystäville voi hakea loitsuilla siunausta
Aradian nimeen. Kirjassa listataan muitakin esimerkkejä
tapauksista, jolloin Aradiaa voi pyytää apuun: henkien
kanssa puhuminen, kätkettyjen aarteiden löytäminen,
tuulen kielen ymmärtäminen, veden muuttaminen viiniksi,
korteilla ja kädestä ennustaminen, parantaminen, villieläinten
kesyttäminen sekä rumien muuttaminen kauniiksi. Kaikkinensa
luettelo kuulostaa kovin stereotyyppiseltä satujen noidan
repertuaarilta. Tosin veden viiniksi loihtimisella lienee esikuvansa
eräässä nasaretilaisessa velhossa.
Leland summailee muutamalla sanalla loitsujen
onnistumista. Hän tuo esille voimakkaan Tahdon merkityksen
suotuisan tuloksen aikaansaamiseksi. Hän painottaa Tahdon
kehittämisen tärkeyttä, voimakasta uskoa ja oman
vakaumuksen harjaannuttamisen tärkeyttä. Nämä
perusasiat ovat säilyneet monen maagikon ajatuksissa magian
onnistumisen kulmakivinä tähän päivään
saakka. Lelandin mukaan loitsu voi kääntyä onnettomuudeksi,
jos sitä ei lausuta täydessä vankkumattomassa
uskossa. Lekankestävän uskon onnistuu hankkimaan sitkeällä
harjoittelemisella ja kovalla henkisellä kurilla. Vanhan
uskonnon loitsuissa käytettiin usein runomuotoa ja ne painotettiin
tietyllä tavalla messuten.
Aradia kohtaa sarvipäisen jumalan
Monen lukijan silmissä Aradia on vanhahtava,
eri kulttuuripiirin ja ajan tuote. Sen runous kerää
niin kiitosta kuin haukotuksiakin. Aradian perintö on säilynyt
kenties parhaiten noituuden Strega-suuntauksessa.
Tosin muutama äänekäs stregan harjoittaja on
tuuminut mediassa Lelandin käsittäneen kaiken ihan
väärin. Stregan lisäksi Aradian vaikutteita löytyy
wiccasta. On sanottu, että Gerald Gardner tai häneen
vaikuttaneet henkilöt olisivat poimineet Charles G. Lelandilta
Aradiasta (noitien) jumalattaren käsitteen ja Margaret
Murrayn kirjoista sarvipäisen jumalan, pistäneet nämä
samaan kattilaan, maustaneet vapaamuurareiden opeilla, muilla
mausteilla ja saaneet lopputulemana brittiläisten wicca-traditioiden
edustaman peruskehyksen wiccalle.
Aradia lahjoitti nimensä wiccassa kenties
yleisimmin käytetylle jumalattaren nimelle. Sen lisäksi
Aradia sisältää alkuperäisen, pelkistetyn
version Charge of the Goddess-nimellä myöhemmin tutuksi
tulleesta runosta. Gardnerin ylipapitar Doreen Valiente kirjoitti
tekstin osittain uusiksi, lisäsi uusia osia ja loihti siihen
entistä runollisemman sävyn. Näin syntyi yksi
wiccan keskeisimpiä rituaalitekstejä. Charge of the
Goddess lausutaan tavallisimmin Drawing Down the Moon -rituaalissa,
jumalatarta invokoitaessa. Aradia myös esittelee tavan
juhlistaa jumalatarta kokoontumalla täydenkuun aikaan.
Tämä on ollut lähtökohta wiccan esbatin
ja sapattien vietolle.
Aradia on toisaalta hyvin etäällä
wiccasta. Aradian koko asetelma Luciferin tyttärenä
ja naispuolisena messiaana vaikuttaa tietoiselta kristinuskon
käänteisversiolta. Luciferin, Dianan ja Aradian kolmiyhteydessä
ei heijastu armon sanoma, vaan buustaaminen sortajia vastaan.
Toista poskea ei käännetä - vaan sortajien halutaan
kuolevan. Aradian sanotaan sisältävän esikristillisiä
pakanauskonnon aineksia. Näin varmasti onkin mitä
tulee Dianan jumalataruskoon ja kansanuskon magiaan. Kuitenkin
perusasetelma vaikuttaa kristinuskosta vaikutteita ottaneelta,
ajan ja kulttuurin muokkaamalta. Doreen Valienten mukaan wiccoja
kiinnosti Diana-jumalattaren käsite, mutta he eivät
halunneet assosioida sarvipäistä jumalaansa Aradian
Luciferiin, joka "oli langennut".
Doreen Valiente kertoo kirjassaan An ABC of
Witchcraft lisää Luciferin lankeamisen symboliikasta.
Koska Lucifer on auringon jumala, tarkoittaa lankeaminen pakanallisessa
kontekstissa auringon vuosittaista sykliä ja auringon vajoamista
talveksi mailleen. Näin Luciferista tulee alisen jumaluus,
kuten Osiriksesta egyptiläisessä mytologiassa. Lankeamisella
tai alas tulemisella voidaan myös kuvata henkisemmän
tason manifestoitumista fyysiseksi. Tätä vuodenkierron,
pimeän ja valon kisailun symboliikkaa kirjan taruissa on
paljon.
The Charge of the Goddess on muuttunut Aradian
lehdiltä nykymuotoiseksi wiccan rituaalitekstiksi
kasvattamalla itseensä poeettista täytettä. Alkuperäinen
Charge toivoo yhdessä säkeessä noitien vainoajien
kuolemaa, mutta uudesta versiosta kohta on pyyhitty kokonaan
pois. Vanhempi teksti on kirjoitettu Aradian suulla, jossa hän
kertoo äidistään Dianasta. Uudemmassa versiossa
kertojan ääneksi on muutettu Diana itse. Diana kertoo
kauniisti itsestään, antaa neuvoja hyvään
elämään ja lupaa rauhan ja vapauden kuoleman
jälkeen. Chargen sanoihin on kylvetty mysteerien siemeniä.
Rituaalialastomuus
Tutkiskelin hieman Pazzaglinin ja Päivi
S. Laakson Aradian käännöksiä. Keskityn
tässä vain kohtaan, jossa puhutaan rituaalialastomuudesta.
Lelandin käännöksen ansiosta Gardner toi wiccaan
rituaalialastomuuden. Pazzaglini on osoittanut Lelandin käännöksen
olevan virheellinen. Pazzaglinin mukaan alastomuus tarkoittaa
tässä haavoittuvuutta.
Leland:
And ye shall be freed from slavery,
And so ye shall be free in everything;
And as the sign that ye are truly free,
Ye shall be naked in your rites, both men
And women also: this shall last until
The last of your oppressor shall be dead;
And ye shall make the game of Benevento,
Extinguishing the lights, and after that
Shall hold your supper thus:
Pazzaglini:
You will be free from bondage!
And in this way, you will all be free!
But, men and women
Will all be naked, until
Until every last one
Of the oppressor is dead,
You will play the game of moccola
Of Benevento, and then you will make
A supper like this:
Laakso:
Vapaudutte orjuudesta!
Vapaudutte täydellisesti!
Teidän tulee olla alastomia,
niin miesten kuin naistenkin,
juhlikaa sapattia,
kunnes viimeinenkin sortaja on kuollut.
Tehkää se näin:
Minä:
Vapaudutte maaorjuudesta,
Ja tulette olemaan vapaita!
Mutta te olette haavoittuvia,
kunnes viimeinenkin sortaja on kuollut.
Moccola of Benevento on jonkinlainen peli. Moccola
sanaa on käytetty poltetuista kynttilän pätkistä.
Ensimmäisenä tulee mieleen, että kynttilä
kuvaa sortajaa ja se sammuu kun sortaja on kuollut. Nettikeskusteluissa
on esitetty, että tässä tarkoitetaan kynttilän
sammuttamista sammuttajalla, joka on yhdynnän vertauskuva.
Tämän jälkeen kaikissa käännöksissä
tehdään juhla-ateria, jossa tanssitaan, lauletaan
ja soitetaan. Aterialla ollaan alastomina ja juhlan jälkeen
rakastellaan pimeydessä.
Jos hylätään konkretia ja leikitään
hieman ajatuksella: Täydenkuun kokoontumisessa irtaannutaan
arkielämän askareista ja ongelmista. Ihminen on vapaa,
kun hän jättää huolensa ja ongelmansa narikkaan.
Ihminen on haavoittuvainen mikäli hän ei pysty tappamaan
sortajaansa eli pitämään huoliaan tilaisuuden
ulkopuolella. Kynttiläpeli on rituaali, jolla hajottava
ajatus poistetaan mielestä. Juhlassa eletään
vain sitä hetkeä.
Perintö kantaa
Varmaa on, että yksi Aradian suurimpia
anteja nykymuotoiselle noituudelle on ollut jumalattaren korottaminen
pois kristityn jumalan varjosta. Samalla kirja on valanut uskoa
naiseuden voimaan ja mysteereihin. Voi vain kuvitella, millainen
voima on ollut katolisilla seuduilla teksteillä, joissa
puhutaan oman Tahdon voimasta ja siirretään kohtalo
jumalan käsistä oman Tahdon alle, sekä nostetaan
vanhan kansanperinteen magiaa eläväksi.
Charles G. Leland
kertoi syyksi Aradian julkaisemiselle halun säilyttää
katoava perinne. Aradian tuhansien ja taas tuhansien kopioiden
levitessä ympäri maailmaan Lelandin tavoite on täyttynyt
enemmän kuin hyvin. Stewart Farrar on todennut, että
Aradian tekstit saavat ympäri maailman ihmisissä yhä
kaikupohjaa. Sen tekstit ovat samalla niin paikallista perinnettä,
mutta kuitenkin yhtä lailla rajat ja kulttuurit ylittäviä
- kollektiivisesti vetoavia. Vanhan perinteen rinnalle Aradia
on kirvoittanut tukun uusia noituuden muotoja. Osa ammentaa
Aradiasta harvemmin, toiset taas lausuvat sen sanoja aina osana
pyhiä rituaalejaan.
Quando io saro partita da queasto
mondo, Qualunque cose che avrete bisogna, Una volta al mese
quando la luena E piena...
Thuleia & Jari
Lähteet:
Farrar, Janet & Stewart; A Witche´s
Bible, Phoenix Publishing Inc. 1996
Hutton, Ronald; Triumph of the Moon – A History of Modern
Pagan Witchcraft, Oxford University Press, 1999
Leland, Charles Godfrey; Aradia eli noitaevankieliumi, Voimasana,
2005
Leland, Charles Godfrey; Aradia or the Gospel of the Witches
– Mario ja Dina Pazzaglinin uusi käännös
lisäosineen, Washington, Phoenix Publishing Inc. 1998
Valiente, Doreen; An ABC of Witchcraft, Phoenix Publishing Inc.
1973
Farrar, Janet & Stewart; The Witches´ Goddess, Phoenix
Publishing Inc. 1987
Artikkeli on ilmestynyt aiemmin Pakanaverkko
ry:n Vox Paganorum -lehdessä.
|
