Aradia, osa 1: Noitaevankeliumin jäljillä

Charles G. Lelandin teos Aradia or the Gospel of the Witches ilmestyi hiljattain suomennettuna Voimasana-kustantamolta nimellä Aradia eli noitaevankeliumi. Suomennoksen luettuani palasin useaan otteeseen Aradian maailmaan. Minua kiinnosti selvitellä millainen persoona Leland oli, millaisia teorioita Aradian synnystä on liikkeellä ja millaisia argumentteja on esitetty teorioiden tueksi. Mielenkiintoani kutitti myös se kulttuurinen ympäristö, jossa Leland toimi ja yhtälailla se historiallinen kehys, jossa Aradian tekstien sanotaan syntyneen ja kulkeneen perimätietona.

Pääasiallisena lähteenäni on Aradian uusi käännös vuodelta 1998. Uusi käännös sisältää useiden tutkijoiden ja kielenkääntäjien artikkeleja aiheeseen liittyen. Artikkeleita ovat kirjoittaneet kirjailija ja noituuden tuntija Stewart Farrar, keskiaikaisen filologian asiantuntija Robert Mathiesen Brownin yliopistosta Yhdysvalloista, noituuden asiantuntija Chas S. Clifton Coloradon yliopistosta ja Aradian uuden käännöksen tehneet Mario ja Dina Pazzaglini. Kirjoittajien tutkimustyön lähteenä on ollut Lelandin runsas kirjallinen jäämistö, joka sijaitsee nykyisin museoissa ja kirjastoissa ympäri maailmaa.

Aradia eli noitaevankeliumi

Aradia eli noitaevankeliumi esittelee noituuden vanhana uskontona (la vecchia religione), jossa Diana on jumalatar ja hänen tyttärensä Aradia naispuolinen messias, joka laskeutuu maan päälle kertomaan noituudesta. Kirja sisältää neuvoja uskonnonharjoittamiseen, loitsuja ja kertomuksia. Leland näki vanhan uskonnon etruskien ja roomalaisten aikaisena pakanauskontona, joka kulki yhä perimätietona italialaisten perheiden joukossa. Diana/Aradia oli noitien kuningatar ja kaikkien vainottujen, lainsuojattomien ja jumalattomien suojelija.

Vanha uskonto vahvistui kun ihmiset pakotettiin feodalismin ikeen alle. Maaorjat kapinoivat joka tavalla sortajiaan vastaan. Siinä missä sortava ja hallitseva yläluokka oli kristitty, maaorjien keskuudessa levisi usko jumalattareen ja vapauteen noituuden kautta. Kristinuskoa ja sortavaa yläluokkaa kohtaan esitetystä arvostelusta ja uhkailusta huolimatta Aradiassa ja italialaisessa noituudessa (stregoneria) ei Lelandin mukaan ole kyse minkään muotoisesta saatananpalvonnasta. Leland korostaa italialaisen noituuden olevan puhdasta pakanuutta, jolla ei ole mitään tekemistä Saatanan, taivaan tai helvetin kanssa.

Charles G. Leland ja tie kohti Aradiaa

Charles Godfrey Leland (1824 – 1903) julkaisi Aradia or the Gospel of the Witches -teoksen vuonna 1899. Hän sai kirjan valmiiksi kaksi vuotta aiemmin. Tätä edelsi parinkymmenen vuoden tutkimustyö Italiassa, jonka saldona hän kirjoitti ennen Aradiaa teokset Legends of Florence Collected from the People (1896) ja Etruscan Roman Remains in Popular Tradition (1892). Lelandin tutkimus- ja julkaisutyön motiiviksi sekä Stewart Farrar että Chas S. Clifton mainitsevat sen, että Leland koki keräävänsä talteen ikiaikaisen, mutta hiipuvan tradition materiaalia, jonka hän julkaisemalla halusi säilyttää tuleville polville.

Lelandin tutkimustavalle keskeistä oli tulla hyväksytyksi tutkimansa yhteisön joukkoon. Ennen Aradiaa hän tutki ja julkaisi materiaalia Amerikan intiaanien, Englannin romaniväestön ja Pariisin kapinallisten parissa. Leland taisteli kaduilla kapinallisten joukoissa tappaen Ranskan kuninkaan sotilaita. Leland vaikuttaisi tässä valossa aika radikaalilta heittäytyjältä, joka oli kiinnostunut omakohtaisesti ottamaan osaa syrjäytettyjen ja vastavoimien toimintaan. Lelandin henkilöhistoria pistää miettimään oliko hänen olemuksessa jotakin sellaista, jonka avulla hän sai erilaisten yhteisöjen luottamuksen, mikä mahdollisti perinteisen ja kenties salassa pidetyn perimätiedon ja uskonnollismaagisten tapojen keräämisen? Vai oliko hän showmies ja kulkuri, joka julkaisi puoliksi sepitteellisiä juttuja keksien niille pitkiä jatkumoja historiaan?

Leland syntyi Philadelphiassa Yhdysvalloissa 1824. Robert Mathiesen luotaa Lelandin nuoruuden kulttuuripiiriä kuin etsiäkseen pohjaa Lelandin myöhemmälle kiinnostukselle noituuteen. Philadelphia oli otollista maaperää noita- ja kummitusjutuille uskonnollisesti vapaamielisen osavaltion pääkaupunkina. Kaupungissa nuori Leland saattoi törmätä muun muassa mystikoihin, astrologeihin, spiritualisteihin ja ruusuristiläisiin. Hän opiskeli okkultistisia tekstejä ja hermeettistä filosofiaa jo nuorena. Lelandin ammatillinen kirjo kattoi monta osa-aluetta. Hän oli journalisti, sotilas, runoilija, tutkija, valistuksen kannattaja, humoristi, lakimies, taiteilija ja taisi erinomaisesti niin kielitieteen kuin folkloristiikan osa-alueetkin.

Leland muutti Lontooseen 1869 ja viihtyi siellä kymmenen vuoden ajan. Tänä aikana hän tutki romaanikulttuuria ja kirjoitti kirjat The English Gypsies (1873) ja The Gypsies (1882). Ajalle epätyypillisesti Leland ei tutkinut aihettaan puhtaan akateemisesti vaan kokemuksellisesti ystävystymällä romanien kanssa. Tuona aikana romanit yleensä salasivat oman kielestä heimon ulkopuolisilta, mutta Leland opiskeli puhumaan sitä sujuvasti. Lelandin tie johti seuraavaksi Italiaan. Hän muutti Firenzeen vuonna 1888. Italiassa Leland kohtasi Maddalena nimisen naisen, jonka kanssa ystävystyi. Maddalenasta tuli Lelandin tärkein informaation lähde italialaisen noituuden perimätiedon keräämiselle. Mutta kuka Maddalena oikeastaan oli ja mikä hänen roolinsa oli Aradian synnyssä? Oliko Maddalena Lelandin mielikuvituksen tuotetta, vai oikeasti paikallinen noita, joka toimitti Lelandille aitoa kansanperinnettä?

Lelandin persoonaa tutkijana on myös pohdittu. Mathiessen kuvaa hänet aikakaudelleen epätyypillisenä mystiikasta ja magiasta kiinnostuneena tutkijana. Lelandin ote ei ollut akateemisen tutkiva, vaan hän antautui tutkimiinsa aiheisiin omakohtaisesti. Lelandista kirjoitettiin, että hän usein myös antoi itsensä heijastua julkaisuissaan. Hän leikitteli keräämillään kertomuksilla ja antoi niille persoonallisen silauksensa editoidessa tekstejä. Bristolin yliopiston historian professori Ronald Hutton kertoo Lelandin olleen jo elinaikanaan epäluotettavan tutkijan maineessa, koska hänen julkaisunsa sisälsivät epätarkkuuksia. Leland kuittasi syytteet sillä, että hän oli tutkimiensa aiheiden pioneeri ja koska tutkimus käsitteli yleensä salattuja asioita, saattoi virheitäkin sattua.

Mathiesenin mukaan Lelandin omat käsitykset uskonnosta, magiasta, naisista ja varsin edistyksellinen käsitys tasa-arvosta heijastuivat kirjan muotoutumiseen. Hän pitää mahdollisena, että Leland valikoi kenties tiedostamatta lopulliseen käsikirjoitukseen aineistoa, jotka tukivat hänen käsityksiänsä. Hämärän peittoon jää, kuinka paljon Maddalena vaikutti teksteihin. Jos hän valikoi niitä useasta lähteestä, niin hänen omat käsityksensä saattoivat myöskin vaikuttaa lopputulokseen. Ronald Hutton esittää väitteen, että Leland toi Aradian kautta esille omia radikaaleja poliittisia uskomuksiaan ja vihaansa katolista kirkkoa ja monarkiaa kohtaan.

Clifton sijoittaa Lelandin viktoriaanisen ajan kirjoittajien kentälle. Viktoriaanisen ajan tunnetuimmat okkultistit kuuluivat Golden Dawn –järjestöön. Golden Dawnin jäsenten kirjoitukset olisivat voineet hyvin vaikuttaa myös Lelandiin. Kuitenkin Clifton epäilee, että Leland olisi pitänyt Golden Dawnia turhan keskiluokkaisena verrattuna rakastamiinsa romaneihin, noitatohtoreihin ja italialaisiin noitiin.

Maddalena – totta vai tarua?

Stewart Farrar kuvailee Maddalenaa ytimekkäästi firenzeläiseksi ennustajaksi ja perinnölliseksi noidaksi, joka oli kotoisin Romagnan alueelta Toscanasta. Hän kertoo Maddalenan ja Lelandin tutustuneen alunperin vuonna 1886. Maddalena oli portti, jonka avulla Leland pääsi käsiksi Forlin ja Ravennan alueen ennustajien ja loitsijoiden salaiseen maailmaan. Maddalena oli salanimi, jota Leland käytti suojellakseen naista. Kirjailija ja folkloristi Roma Lister kirjoitti tavanneensa Lelandin kirjojen informaatikkona toimineen naisen, jonka oikea nimi oli Margherita. Lelandin jäämistöstä puolestaan on löydetty kirje, jonka on kirjoittanut Maddalena Talenti. Naisesta on myös olemassa valokuva, jota on julkaistu useissa Aradiaa käsittelevissä kirjoissa.

Maddalenan rooli oli toimia Lelandin pääasiallisena informaatikkona tämän kerätessä tietoa perinteisestä noituudesta. Suuri osa Lelandin saamista teksteistä tuli joko suoraan Maddalenalta tai tämän välittämänä hänen ystäviltään. Lelandista ja Maddalenasta tuli vuosien saatossa toistensa parhaat ystävät. Leland mainitsee Maddalenan jokaisessa kirjassaan, joka käsittelee italialaista noituutta. Hän kertoo naisesta myös useissa kirjeissä ja luonnoskirjoissaan. Mathiesenin mukaan Leland sai häneltä useita satoja sivuja italiankielistä tekstiä sekä yhden suuremman kokonaisen käsikirjoituksen, joka oletettavasti on Aradian alkuperäinen italiankielinen teksti.

Maddalenan olemassaolo on vuosien saatossa kiistetty. Hänen on sanottu olevan Lelandin mielikuvituksen tuotetta. Tämän ajatuksen uskottavuutta kuitenkin heikentää se, että muutkin ihmiset tiettävästi tapasivat Maddalenan. Kuitenkin yksi seikka on saanut monet miettimään asiaa uudelleen; Lelandin runsaan kirjallisen jäämistön joukosta ei ole löytynyt yhtään Maddalenan omakätisesti kirjoittamaa italialaisen noituuden tekstiä - ainoastaan Lelandin käännöksiä ja yhä hiotumpia käännöksiä italiasta englantiin.

Leland kuvaa ensimmäisen kerran Maddalenaa vuonna 1891 ilmestyneessä kirjassaan Gypsy Sorcery and Fortune Telling. Maddalena oli kotoisin Romagnan alueelta Toscanasta ja näytti etruskilta, jossa oli mustalaisen verta. Hän oli taitava noituudessa ja fetissien tekemisessä. Eräässä kirjeessään hän kuvailee Maddalenaa "jäänteeksi vanhasta etruskien shamanistisesta noituususkosta." Hän jatkaa kirjassaan Legends of Florence, että Maddalenan synnyinsijoilla oli yhä jäänteitä vanhasta etruskien ja roomalaisten pakanuudesta. Maddalenan suvussa traditio eli sukupolvelta toiselle, mutta nyt vanha uskonto oli kuitenkin katoamassa. Lelandin mukaan nainen osasi lukea ja kirjoittaa, mutta säilytti kansanuskon uskomuksia muistinsa varassa. Ellei hän muistanut itse tiettyä asiaa, hän kysyi sitä ystäviltään.

Mathiesenin loppupäätelmä on, että Maddalena oli ehdottomasti olemassa. Aradian syntymisessä häntä jää arveluttamaan enemmänkin se, kuinka paljon Leland editoi Maddalenan tekstejä. Myös sitä hän jää pohtimaan, keksikö Maddalena itse tekstit omasta päästään vai olivatko ne oikeasti vanhan säilyneen tradition tekstejä.

Kolme Teoriaa Aradian synnystä

Aradian synnystä on esitetty vuosien saatossa erilaisia teorioita. Toisten mielestä Aradia on kirjaimellisesti säilynyt yhtenäinen teksti, joka on kulkenut italialaisten noitasukujen hallussa salattuna. Muutamat ovat epäilleet Lelandin sanailleen itse koko tarinan. Raotan nyt ovea yleisimmille teorioille ja niiden perusteluille.

1. Teoria: Leland keksi Aradian tekstin itse

Mathiesen kertoo epäilleensä aikaisemmin, että koko Aradia oli Lelandin omaa tuotosta. Hän kuitenkin muutti mielipidettään löydettyään Lelandin jäämistöstä käsikirjoituksen, jonka hän on tulkinnut Lelandin ensimmäiseksi raakakäännökseksi Maddalenan toimittamasta italiankielisestä Aradiasta. Leland on kääntänyt ja kommentoinut tekstiä tavalla, joka vakuuttaa Mathiesenin siitä, että lähteenä on todellakin ollut alkuperäinen italiankielinen teksti, joka ei ole ollut Lelandin itsensä kirjoittama.

Ronald Hutton ei näytä myöskään sulkevan pois mahdollisuutta, etteikö Maddalena voisi olla Lelandin keksimä sepitteellinen henkilö. Hän mainitsee Lelandin sen verran kyvykkääksi kynäilijäksi, että olisi hänen aliarvioimistaan väittää ettei hän olisi ollut kyvykäs tuottamaan Aradian tekstin täysin ominpäin.

2. Teoria: Maddalena kokosi tekstin useasta eri lähteestä

Yksi yleisimpiä teorioita Aradiasta kiinnostuneiden joukossa tuntuu olevan, että Maddalena keräsi perimätietoa Toscanan alueelta Italiassa ja toimitti materiaalin Lelandille. Stewart Farrar mainitsee, että Leland sai koko Aradian tekstin Maddelenalta ja tämän ystäviltä, mutta sen lisäksi myös paljon muuta materiaalia. Osa muusta materiaalista päätyi Lelandin kahteen aikaisempaan kirjaan: Legends of Florence ja Etruscan Roman Remains. Erityisesti jälkimmäistä kirjaa on sanottu Aradian sisarteokseksi: siinä missä Aradia sisältää luomismyytin ja uskonnolliset kertomukset, niin Etruscan Roman Remains toimii maagisena ohjeistona.

Stewart Farrar esittää oletuksen, että kahden kirjan kirjoittamisen aikana ja kymmenen vuoden jälkeen Leland ja Maddalena olivat ystävystyneet syvästi. Tämä olisi Farrarin mielestä luonut luottamuksen ilmapiirin, jossa Maddalena vihdoin uskalsi toimittaa Lelandille Aradian tekstin julkaistavaksi. Tekstin toimittamisen jälkeen Leland ei enää koskaan tavannut Maddalenaa. Leland oli Aradian julkaisemisen aikaan iäkäs ja kuoli vain neljä vuotta myöhemmin.

Farrar kertoo italialaisen perimätiedon keräämisen olleen erittäin hankalaa verrattuna Lelandin aiempiin kokemuksiin intiaanien tai romanien kanssa. Vaikeuksia aiheuttaa se, että tradition perimätietoa on enää jäljellä hyvin harvassa perheessä ja ihmiset pelkäsivär puhua noituudesta tiedon kerääjälle. Leland itse kertoo Aradian esipuheessa, että nainen toimitti hänelle tekstin, jonka oli omin käsin kirjoittanut muistiin. Leland ei ollut varma olivatko alkuperäiset lähteet olleet kirjallisia vai oliko Maddalena kerännyt perimätiedot suullisesti. Mathiesen kertoo Lelandin saaneen Maddalenalta omakätisen käsikirjoituksen, jonka tämä oli omien sanojensa mukaan kopioinut vanhemmasta käsikirjoituksesta. Leland ei koskaan nähnyt vanhempaa käsikirjoitusta omin silmin.

Aradian uuden käännöksen tehneet Mario ja Dina Pazzaglini arvioivat Aradian syntymistä ja syntyajankohtaa alkuperäistä italienkieltä ja sen murteita analysoiden. He päättelevät, että käytetty kieli osoittaa Aradian olevan kokoelma useita erilaisia runoja, joita Pohjois-Italian kansanperinteessä esiintyy. Aradiaa he pitävät enemmänkin kansanperinteen runojen esimerkinomaisena kokoelmana kuin yhtenäisenä kirjana. He esittävät, että paikalliset noidat eivät tunteneet tapaa kirjoittaa tieto ylös kirjaksi – yksittäisiä loitsurunoja saatettiin kirjoittaa muistilapuiksi rituaaleja varten. Jos Maddalena olisi ollut itse traditioon kuuluva noita, hän olisi tuskin paljastanut salaisuuksia ulkopuoliselle julkaisua varten. Tämä herättää kysymyksiä Maddalenan motiivista. Oliko hän itse traditioon kuuluva noita vai sepittikö hän Lelandille salaista tietoa vain siksi, koska Leland maksoi hänelle tiedon välittämisestä?

Lopullinen julkaistu Aradia sisältää italiasta käännetyn tekstin lisäksi Lelandin kommentoivia kappaleita. Leland myös kertoo Maddalenan toimittaman käsikirjoituksen olleen niin suppea, että hän lisäsi siihen kappaleita, jotka oli saanut naiselta aiemmin toisessa yhteydessä. Viidestätoista kappaleesta ainakin kuusi tai seitsemän eivät sisälly Maddalenan käsikirjoitukseen.

3. Teoria: Maddalena toimitti Lelandille yhtenäisen kirjan

Toisen äärilaidan teoriat puhuvat sen puolesta, että Maddalena toimitti Lelandille täysin yhtenäisen, salassa säilyneen tekstin. Tätä teoriaa on kuitenkin kritisoitu sillä, että Aradiassa käytetyt italiankielen murteet vaihtelevat ja johtavat eri paikkoihin ja aikakausiin. Mutta onko kukaan edes väittänyt, että teksti olisi yhtenä aikakautena ja yhdessä paikassa syntynyt? Olisiko italialaisten noitien perimätietona kulkeva tekstien kokoelma kasvanut ja muuntunut aikojen saatossa?

Mathiesen päätyy pitämään todennäköisimpänä teorioiden keskimaastoa. Leland ei sepittänyt Aradiaa itse. Maddalena ei toimittanut kokonaisena säilynyttä tekstiä. Aradia syntyi Lelandin editoimana ja yhdistelemänä Maddalenan useassa osassa toimittamista teksteistä, joista osa oli kerätty suullisesta perimätiedosta, osa kirjallisista lähteistä. Mathiesen painottaa myös sitä, että vaikka julkaistu Aradia sisältäisikin autenttista materiaalia - se ei ole välttämättä tyypillistä materiaalia ja yleistettävissä. Aradian kaltaista noitaevankeliumia ei ole tavattu muualla Italiassa eikä Diana-jumalatar ole tuttu usealla alueella, missä Maddalenan sanotaan keränneen tietonsa. Toisaalta Aradian kansanmagian ja -uskomusten tavat ovat tuttuja ympäri Italian.

Syventäviä polkuja Aradian lähteille

Aradian syntyajasta ja sijoittumisesta historiaan on tehty erilaisia tulkintoja. Jopa ihan vastakkaisia teorioita on pidetty mahdollisena. Yksi mahdollinen näkökulma lisävalaistuksen hankkimiseen voisi olla tarkka kielitieteen tutkimus. Lähteenä käyttämäni tutkijat ovat viitanneet kielitieteen puolelle mentäessä esimerkiksi Aradiassa käytettyihin erilaisiin italian murteisiin, joiden perusteella tekstien syntypaikkoja ja ajankohtia voisi tutkia. Yllättävää, että itse Aradia-nimen historiaa ei monikaan joko ollut tutkinut tai nostanut relevanttina esille. Mielestäni nimen historian selvittäminen voisi kertoa olennaista teoksen tai teoksen osien syntyajankohdasta ja merkityksestä.

Aradia on italialainen muoto nimestä Herodias. Herodias-nimi johtaa Raamattuun. Saman niminen nainenhan mestautti Johannes Kastajan. Tämä symboliikka sopisi Aradiassa henkivään kapinaan kristinuskoa ja sortajia kohtaan – valitaan jumalattaren nimeksi tärkeän alkukristillisen henkilön surmauttaja. Päättelyketju voi kuitenkin johtaa myös toisaalle. Kreikan Herodias on Herodes-nimen feminiini. Herodes puolestaan tarkoittaa urhoollista ja juontuu sanasta heros, sankari, puolijumala. Olisiko Aradia valittu jumalattaren nimeksi siksi, että se yksinkertaisesti tarkoittaa puolijumalaa? Naispuolisena messiaana, maan päälle lähetettynä ensimmäisenä noitana ja Diana-jumalattaren tyttärenä tai nuorempana inkarnaationa hän vastaisi hyvin tätä sanan merkitystä.

Nimen taustoista löysin lähdekirjallisuudesta hyvin niukkoja mainintoja. Muutama kirjailija mainitsi sen Herodias-nimen käännöksenä, mutta nimen merkitystä tai sen taustoja ei pohdittu tarkemmin. Ronald Hutton kertoo Lelandin uskoneen Aradian olevan alun perin seemiläinen jumalatar. Olisi mielenkiintoista tietää onko Aradia vanhastaan italialainen nimi vai puhdas käännös. Se voisi paljastaa, onko nimi poimittu Raamatusta vai voisiko se todella olla alun perin puolijumalaa merkitsevä nimitys.

Seuraavassa osassa kurkkaamme tarkemmin Aradian maailmaan ja opetuksiin. Aradian perintö ja keskeiset kohdat elävät yhä nykyäänkin, mutta miten tekstit ovat muuttuneet ja miksi?

Thuleia

Osa 2

Lähteet:

Hutton, Ronald; Triumph of the Moon – A History of Modern Pagan Witchcraft, Oxford University Press, 1999
Hutton, Ronald; The Pagan Religions of the Ancient British Isles – Their Nature and Legacy, Blackwell Publishing, 1993
Iso Raamatun tietosanakirja, I osa, Tikkurila, 1972
Leland, Charles Godfrey; Aradia or the Gospel of the Witches, Washington, Phoenix Publishing, 1996 (1899)
Leland, Charles Godfrey; Aradia or the Gospel of the Witches – Mario ja Dina Pazzaglinin uusi käännös lisäosineen, Washington, Phoenix Publishing Inc. 1998

Artikkeli on ilmestynyt aikaisemmin Pakanaverkko ry:n Vox Paganorum -lehdessä 2/2006. Se on muokattu tiivistelmä Avoimeen yliopistoon tehdystä aihetta koskevasta tutkimussuunnitelmasta osana kulttuurihistorian perusopintoja.